MUU MUU!

Koko ruokasalillinen rajahtaa nauramaan, kun nainen suupielet korvissa ja sormet korvien jatkoina esittelee baarin ruokalistaa.

Kieliongelmat ovat venajaa osaamattomalle todellisia etenkin Tuvan alueella. Jopa paakaupungissa Kyzylissa kesti pitkat tovit tavata edes ensimmaista avuttomasti englantia puhuvaa.

Mutta asiat selviavat. Elekieli ja pantomiimit ovat arvossaan.

Kyzyl on arkkitehtuuriltaan ruma. Neuvostoaika paistaa taysilla.

Hotellihuoneessa sentaan on televiso, jossa on kaksi kanavaa. Toisesta tulee joka ilta hongkonglaisia Jackie Chan -elokuvia.

Toisaalta vaikea uskoa, etta ollaan Venajalla.

Jenisein rannalla on patsas, joka kertoo olevansa Aasian maantieteellinen keskipiste. Vahan kuin Aasian Liettua tai Piippola.

Tanaan, syyskuun ensimmaisena, paiva ei ole ihan mika tahansa.

Aamulla kauduilla tulee vastaan pikkupoikia tummat puvut yllaan. Nuoret neidit ovat pukeneet parhaat mekkonsa, ja hiuksia koristavat kauniit kukat.

Kadessaan aitien saattamilla lapsilla on kukkapuskat.

On ensimmainen koulupaiva. Suomessa talta nayttaa kevaisin viimeisena koulupaivana.

- - -

Ak-Dovurak on masentavin kaupunki missa olen ollut. Aralskin ohella. Toisaalta matka kaupunkiin on vastaavasti komeimmasta paasta.

Kaukaa katsoessa nayttaa, etta kaupunki sijaitsee kauniin vuoren ymparilla.

Lahelta huomaa, etta vuori on viereisen asbestilouhoksen jatetta. Louhos on maailman suurin avoasbestilouhos.

Vuorten valissa on aavaa aukeaa. Kaupungilla tuulee vinhasti. Hiekka pollyaa, ja kauluksilla pitaa suojata niskaa.

Neuvostoaikaisten kerrostalojen edustoilla portaiden alla istuskelee miehia pahkinoita puresekellen. Heilla ei ole muuta tekemista.

Asbesti ei bisneksena taida olla kovin vetava, ja kaupunkia riivaa paha tyottomyys. Se johtaa alkoholismiin ja vakivaltaan, minua varoitetaan.

Leikkikentalla Sputnik-tornista liukumakea laskevat lapset kuitenkin pelleilevat iloisina kuvaajille kuin missa pain maailmaa tahansa.

Kaupunkia saa kulkea hetkisen ennen kuin sen ainoa ravintola loytyy. Seljankaa ja kyljysta on ruokalistalla, helmitaulua kayttaen tarjoilija laskee vaihtorahat.

Ak-Dovurakin lahettyvilla on Tshingis Khan -patsas, joka lienee jotenkin merkittava. Sinne Lada-taksilla.

Kuljettaja puhuu Samsungiinsa. Nokiastakin viela on johonkin - sen kuorista on autoon kyhatty kannykkateline.

Tshingis Khan hymyilee peltisen katoksen alla. Ylla lentaa kurkiauroja.