Gilgitiin on pitka matka. Rawalpindista tanne kesti 19,5 tuntia. On siina istumista Nukkumaan ei oikein pysty ja toisinaan ei taas millaan meinaa pysya hereilla.

Mutta siinahan tuo vierahti. Vaikka bussissa ei ollut ilmastointia ja vaikka se nyt ei muitakaan laatukriteereja tayta. Ilmastoinnin puuttuminenhan tarkoittaa, etta bussissa on koko ajan ikkunat auki. Se taas johtaa siihen, etta bussi ja kaikki siella istuvat ovat ihan hemmetin polyisia. Toisaalta avonaisesta ikkunasta voi ottaa valokuvia.

Nimittain kuvauksellista oli. Ensimmaiset kuvat (itselle muistoihin vaan eivat kameraan) jaivat Pindin slummeista. Illan hamartyessa katselin bussista pian lahdon jalkeen, etta loppuupa kaupunki nopeasti, kun valoja ei nay.

Ei loppunut. Ja nakyihan niita valojakin kun lahemmaksi paastiin: nuotiot paloivat, illan ruoka valmistui. Valmistauduttiin iltatoimiin, ilman telkkaria.

Ja sitten nousi kuu. Viela melkein pyoreana kuu valaisi maiseman omassa, kelmeassa valossaan. Muutamaa tuntia lahdon jalkeen alkoi matkamme saapua joen varteen ja nousta jokirotkon korkeisiin seinamiin. Aamulla kuuden maissa auringon noustessa maisema oli melkeinpa jyhkeimmillaan.

Indus virtaa synkan Kohistanin lapi kapeahkossa, syvassa kanjonissaan. Ja tie raukka yrittaa sita seurata. On ollut Pakistanin pojilla 1970- ja 80-luvuilla tekemista, kun ovat tieta rakentaneet. Pojilla nimenomaan, silla matkan kylissa ei naisia nakynyt. En muista ainoaakaan. Kohistanissa naisen oikeudet voi luetella nopeasti. Siina se lista olikin.

Karakorum Highwayn rakennustyot aloitettiin 1960-luvun lopulla. Kaksikaistainen ajorata alkaa Pakistanin puolella hieman Islamabadista pohjoiseen ja paattyy 1200 kilometria myohemmin Kiinan Kashgarissa.

Kerralla tieta rakensi noin 15000 miesta kummastakin maasta. Tyoolosuhteet olivat vaativat, keskimaarin yksi tyontekija kuoli puoltatoista tiekilometria kohti, mutta kiinalaisten uhriluvuista kukaan ei ota selvaa.

Rajanylitys on ollut ulkomaalaisille turisteille mahdollista vapunpaivasta 1986 lahtien.

Kohistanin jalkeen maisema "tasaantui". Indus virtasi edelleen tien vierella, valilla syvallakin rotkossa. Paikoin mentiin sillan yli toiselle puolen jokea; fiksuja nuo muinaiset pakistanilaiset, halusivat antaa tasapuolisen maisematarjonnan bussin kummallakin puolella istuville.

Vuoret ymparilla alkoivat nousta korkeammalle ja Indusin laakso alkoi samalla leveta. Indus virtasi liejuisen sameaa vetta kuin betonimyllysta kaadettuna. Joki on nostanut monin paikoin koskemattomia, pienia hiekkadyyneja. Siella taitaa olla dyyneja, joilla kukaan ei ole kaynyt.

Alkumatkan metsaiset osuudet harvenivat. Tilalle tuli karumpaa seutua.

Sata kilometria ennen Gilgitia edessa seisoi autojono. Uteliaana kavelin katsomaan: puskutraktori raivasi reittia maanvyoryn jaljilta.

- Nama ovat taalla alituinen riesa. Muutama viikko sitten jouduimme kavelemaan kymmenen kilometria, kun koko alue oli tukossa, harmitteli paikallinen matkustaja.

Maailman toiseksi korkein vuori, K2 on Gilgitista 200 kilometria itaan. Kahdeksanneksi korkein vuori Nanga Parbat jokottaa 70 kilometrin paassa.