Voiko oloa enaa tuntea noyremmaksi?

Hopeanharmaaselkainen gorilla lopettaa bambuateriointinsa ja lahtee kavelemaan. Kohti.

Yritan tekeytya niin pieneksi kuin kokoiselleni on mahdollista. Kun gorilla kavelee metrin paasta ohitseni, tunnen olevani todella pieni. Gorilla varmuudeksi lapsayttaa (ystavallisesti?!) vieressani olevaa opasta olalle. Kuin kaveruuden merkiksi.

Kun gorillan harmaa selka nakyi, kuuntelin sydameni lyonteja.

Vuorigorilloja on jaljella runsaat 700. Ne asuvat Ruandan, Kongon ja Ugandan rajamailla Virungan vuorilla.

Olen Ruandan puolella, siella missa aikoinaan tyoskenteli Dian Fossey. Hanen elamastaan kertoo elokuva Sumuisten vuorten gorillat.

Olen sademetsassa Susa-ryhman luona. Ryhma on Ruandan alueella suurin; tahan kuuluu 28 gorillaa.

Susa on myos hankalimman matkan paassa turisteille.

Autolla ajoimme ensin kylatieta, kunnes tie loppui. Kavijaryhmassa voi olla korkeintaan kahdeksan ihmista. Vierailtavia gorillaryhmia on kuusi, joten paivassa tanne paastetaan korkeintaan 48 ihmista.

Meita turisteja on talla kertaa kuusi. Mina, nelja kigalilaista seka amerikkalainen nuori nainen Collette (joka kaatuu reissun aikana ainakin 20 kertaa, kukaan muu ei kaadu...). Seurassamme ovat myos opas, vartija seka viidakkoveitsella varustautunut polunavaaja. Opas pitaa yhteytta radiopuhelimella jaljittajiin, jotka aikaisin aamulla ovat lahteneet paikallistamaan gorillaryhman.

Runsaan tunnin kavelemme rinnetta peltojen poikki, kylien halki. Paikoin pilvet kulkevat sekaamme jattaen meidat sumun keskelle. Valilla alhaalla pilkottaa kuulas laakso.

Akkia metsatyyppi vaihtuu. Opas antaa viimeiset ohjeet. Metsassa ei saa syoda, ei sylkea, ei pissata... Gorillat ovat geneettisesti niin lahella ihmista, etta mahdolliset taudit voivat tarttua ja seuraukset voivat olla kohtalokkaita. Kummallekin.

Meille annetaan seitseman metrin raja, jota lahemmas gorilloja emme saa menna. Mutta kuten pian huomaan, gorilloille tata ei ole kerrottu.

Puikkelehdimme tihean bambumetsan sekaan. Pian metsa harvenee, mutta aluskasvillisuus on sankkaa. Monin paikoin jalat tai kadet tarttuvat johonkin repivaan. Maa jalan alla ei ole aina vakaata.

Kaarmeet taalla eivat ole aggressiivisia, sanoo opas kun kysyn.

Reilu tunti rampimista, kunnes kulkemisen vaiva akkia unohtuu.

Hetken aikaa jo olemme paasseet tutkimaan gorillan pesia, jossa ne ovat viime yonsa nukkuneet. Pesa on kuin valtava risu-bambukasa, joka keskelta on kuopalla. Jopa yli 200-kiloinen gorilla jattaa jalkensa. Pesassa usein on myos ulostekasa.

Mutta nyt vilahtaa. Tuolla selvasti on gorilla. Aika pieni.

Tungeksimme jonossa eteenpaina kohti toistemme selkia. Lahemmas pitaa paasta. Pitaa nahda. Pitaa kokea. Pitaa tuntea.

Vuorigorillat ovat suurimpia kadellisia olentoja maapallolla. Huojentaa tietaa, etta gorilla on kasvissyoja. Aikuinen elain syo jopa 30 kiloa bambua paivassa.

Vasta viime vuosisadalla ihmiset tajusivat, etta gorilla on lempea elain. Vastakkaista mielikuvaa ei ole vahiten ruokkinut King Kong -elokuva.

King Kong tulee mieleen, kun yksi lauman nuoristo uroksista nousee takajaloilleen ja rummuttaa rintaansa. Muutama lyonti kummallakin kadella. Sen jalkeen elain taas jatkaa ateriointiaan. Jotain se muille halusi sanoa. Tai ehka meille.

Iso naarasgorilla roikkuu ylhaalla puussa ahmien sielta lehvistoa. Jonkinlaista liaania pitkin se rojahtaa muutaman metrin alemmas ja jatkaa ruokailuaan.

Tuolla kaatuneen puunrungon paalle on noussut gorilla, jota toinen hypahtaa hatistamaan pois.

Monella tapaa gorillat ovat kuin ihmisia. Kinastelut, keskustelut (gorilloilla on parikymmenta tunnistettavaa aannahdysta, jotka oppaat tajuavat), tuijottelut, vaeltelut...

Vanhempi gorilla istuu verkkaan ja katselee silmakulmastaan, mita me turistit touhuamme. Vierailumme gorillojen kotiin ei nayta elaimia hairitsevan.

Gorillaryhman luona saa viipya tunnin. Voitte uskoa, etta tunti kuluu nopeasti. Vilkaisu taakse, jossa lauman johtaja, hopeaselkainen uros kavelee hitaasti. Miettii ehka jo ensi yon pesapaikkaa.

Tai kunhan vain tallustelee. Gorillan tallustelua.