Kielitaidottomana liikkuminen Venajalla herattaa koko ajan ihmetysta ja valilla saalin sekaista hymahtelyakin. Siihen nahden elama ummikkona sujuu ihan mukavasti.

Tassa yhtena paivan koin pahimman mahdollisen tilanteen, mita kielitaidottomalle voi sattua: tilasin alkoholittoman oluen.

Enemmankin talla hetkella ottaa paahan nettitakkuilu. Asken juuri kirjoitin pitkan sepustuksen Stalingradin helvetista Volgan mutkalla. 85-metrisesta betonitatipatsaasta Mamajevin kukkulalla ja uhoavista kivisotilaista kukkulan rinteilla.

Toisen maailmansodan kenties ratkaisevimmassa taistelussa Stalingradissa kuoli noin miljoona seka saksalaista etta neuvostosotilasta. Siviiliuhrien maarasta ei ole tarkkaa tietoa. Jotain osviittaa siviiliuhrien maarasta antaa tieto, jonka mukaan kaupungissa asui ennen sotaa noin puoli miljoonaa ihmista. Sodan jalkeen kaupungissa oli 25 000 asukasta.

Tavallaan talle kaupungille ymmartaa eraanlaisen kommunistisen ajan ihannoinnin.

Volgogradissa on ainakin viisi Lenin-patsasta. Punalippuja liehuu monin paikoin. Sirppi ja vasara tulevat tutuiksi kaupunkikuvassa.

Toisaalta Volgograd on monin tavoin selvasti lansimaisin ja miellyttavin reissulla vierailemistani venalais- ja itaukrainalaiskaupungeista. Monin paikoin tama muistuttaisi Helsinkia, mikali kyrilliset kirjaimet korvattaisiin romaanisilla.

Volgograd on myos yksi Venajan kolmestatoista miljoonakaupungista. Medvedevin postari sille joka luettelee kolmetoista oikein.

Suurin piirtein tallaista olin kirjoitellut ja paljon muuta, kun kaikki katosi.