Voi surku, leijonahan on kuolemassa.

Saavumme safariajossamme Amboselin luonnonpuistossa tien mutkaan, jonka ulkoreunassa leijona makaa vaivalloisesti kyljellaan. Rintakeha liikkuu heikosti, kerran elain avaa silmansa raolleen tuskaisena. Leijona ei enaa kauan ela, ja sita me tuijotamme.

Olemme kuuden hengen porukka pakettiautossa, jonka katto on nostettu ja jossa mahtuu seisomaan. Vieressa on viisi muuta samanlaista autoa.

Maineikas luonnonpuisto voi huonosti, kun itaista Afrikkaa vainoava kuivuus yltaa tannekin. Autosta silmaillen raatoja on paljon: seeproja, puhveleita, yksi norsukin.

Kuiva tuuli heittaa hiekkaa ennestaankin harmaanruskean alueen ylle ja puhaltaa kalman hajua kulkijoiden sieraimiin.

Tuulta vastaan tyynina vaeltavat antiloopit esittelevat luunlaihoina kylkiluitaan. Taalla voidaan huonosti.

Olemme majoittuneet puiston reunalle, telttaan, jossa sisalla toki on vesivessa, suihku, sanky sun muut mukavuudet. Teltan edustalla kulkee sahkoaita - leijonat tai norsut eivat paase teltta-alueelle asti.

Majoitusalueella on jopa uima-allas, ja nurmikko vihertaa ansiokkaan kastelun myota.

Tsavon luonnonpuisto vahan idempana karvisteli sateettomana 4,5 vuotta. Pari viikkoa sitten sadetta saatiin. Tsavossa maa on paikoin sortunut, pienia puron uomia kulkee siella missa ei pitaisi, esimerkiksi teilla.

Sade oli niin raju, etta kymmenenttuhannet ihmiset Kenian rannikolla menettivat tulvien myota kotinsa. Meidan matkamme Lamulle katkesi hetkeksi huuhtoutuneen sillan vuoksi.

Mutta nyt Tsavossa vihertaa.

"Elaimet voivat heti paremmin. Mutta ei tama viela riita", sanoo Daniel, autonkuljettajamme.

Tsavossa leijonat ovat elossa ja nayttavat jopa terveilta. Kaksi leijonaa makoilee raukeina puun juurella. Pian toinen kaskottelee ja nousee. Kavelee sulavasti automme takaa, jatkaa pienelle lammelle. Toinen naarasleijona seuraa pian perassa.

Ovatkohan nama Tsavon kuuluisan ihmissyojaleijonan jalkelaisia? Kun Kenian-Ugandan rautatieta rakennettiin 1800-luvun lopussa, kaksi leijonaa mieltyi ihmislihaan niin, etta ne kylvivat kauhua ja tappoivat noin 135 rautatienrakentajaa Tsavo-joen siltatyomaan alueella. Siis juuri taalla.

Jatkamme eteenpain. Joukko punertavia norsuja kavelee tien poikki aivan edestamme. Yksi norsuista palaa pian tielle perassaan pieni poikanen. Elaimet kavelevat hetken ylvaina perassamme, luimistelevat isoja korviaan vuorollaan. Opin etta kun norsu pissaa, pissaa tulee paljon.

Tsavossa norsut ovat punertavia ja ne ovat isoja. Maa on samanlaisen punertavaa. Afrikan punaista hiekkaa.

Pian automme vieressa koikkelehtii kirahvi, joka on oikeasti viela sirompi kuin tv-kuvissa. Yleensa televisiosta tutut (julkkikset) nayttavat luonnossa yllattavan pienilta. Strutsin laita ehdottomasti on toisin. Etta kun se on iso.

Strutsista opin myos, etta sehan kavelee ja ilmehtii kuin kameli.

Tsavossakin olemme majoittuneet alueen viereen aidan taakse. Iltapaivan viihteeksi voi seurata paviaanien kayskentelya ja impaloiden leikkisaa viillettamista. Tai kuunnella lintujen konserttia sammakoiden molinan saestamana.

Amboselissakin oli myos terveen oloisia elaimia. Puistossa on kaikesta huolimatta kosteikkoja, jossa virtahevot sukeltelevat ja nayttavat kuin leikkivan turistien ilona. Useat norsuperheet kayskentelevat ylvaina. Hyeenat seuraavat tarkkaavaisina mahdollista saalista.

Tuntuu absurdilta seurata tv:n Avara luonto -ohjelmaa livena.

Amboselin telttaan aamulla ehtivat ensimmaiset valonsateet puoli kuuden aikaan. Teltan takana meita jo kaydaan herattelemassa. Eika turhaan.

Siinahan se teltan edessa jokottaa, pilvien ylla. Kilimandzaron huippu.