Musiikin jytke kuuluu sisalta. Kavelen nalkaisena kohti aseman viereista huomaamatonta rakennusta, jonka terassilla kaksi miesta syo kananmuna-annoksiaan.

Olen Skovorodinon iltapaivassa. Junan lahtoon on viela pari tuntia aikaa.

Avaan oven. Diskovalot pyorivat ja venalainen turbotekno jumputtaa kaapin paalla olevasta mankasta. Keskella salia nuori tytto keinuttaa vartaloaan, hivelee liivinsa naruja. Katsoo kulmapoytaan jossa istuu kolme muuta nuorta naista.

He eivat ole huomaavinaankaan tulijaa. Tulija ei ole huomaanivaankaan heita. paitsi peilin kautta voi vahan vilkaista.

Sali on muuten tyhja. Tiskin edessa kuusikymppinen, liinapainen nainen odottaa, mita kulkijalla on asiaa.

Han ojentaa ruokalistan johon on kaunokirjoituksella rustannut paivan tarjonnan. Painetusta venajan listasta tunnistan jo aika monta ruokalajia, mutta tasta tutulta nayttaa ainoastaan plov.

Jaan oven viereiseen poytaan odottamaan risottoannostani, kun naiset edelleen valmistautuvat illan esitykseensa.

- - -

Juna saapuu Tyndinskiin vahan ennen puolta yota. Keskella metsia avautuu nakyviin maen reunalla kerrostaloja. Asema on komea: kaksi 30-metrista tornia, joiden valissa ylhaalla eraanlainen silta.

Merkki muistuttaa BAM-radan tunnusta.

Eika nyt ollakaan missa tahansa kaupungissa. Tyndinsk on BAM-radan eraanlainen paakaupunki. 3100-kilometrisen radan puolivalissa.

1930-luvulla neuvostojohto halusi rakentaa toisen rautatien Trans-Siperian pohjoispuolelle. Alueella oli runsaasti mineraaleja, ja junayhteys oli tarpeen myos puiden kuljettamiseen.

Myos vankityovoimalle kaivattiin tekemista.

BAM-radan, Baikalsko-Amurskaja magistalin, tyot loppuivat kuitenkin sotaan. Voimavarat piti siirtaa toisaalle.

Ratatyot aloitettiin uudelleen 1974, jolloin neuvostomaan valit Kiinaan olivat heikot. Brezhnev pelkasi, etta Kiina saattaa hyokata maahan. BAM-rata olisi suojaisena tuhat kilometria Trans-Siperiaa pohjoisempana.

Johto halusi myos nostaa kommunistinuorison henkea. Haluttiin luoda maahan vuosisadan sankariprojekti. Moni idealistinen nuori saapui Lansi-Venajalta vapaaehtoiseksi rakentamaan unelmaa.

Rataa varteen tarvittiin kaupunkeja. Tynda perustettiin vuonna 1974 BAM-kaupungiksi. Sen rakentamisesta vastasivat moskovalaiset.

BAM osoittautui miltei ylivoimaiseksi projektiksi ja mahdolliseksi suureksi ekologiseksi katastrofiksi. Suuri osa radasta sijaitsee ikiroudan alueella. Kun ratalinjat oli puhdistettu kasveista, maa yllattaen menettikin huomattavat maarat kantavuudestaan. Kiskot olivat pian monin paikoin kuin keitettya makaronia.

Lisaksi rata kulkee vaikeiden vuoristoseutujen lapi. Paaosa radasta oli aikaisemmin taigaa, asumatonta metsaa.

Rata kuitenkin valmistui virallisesti 1984, jolloin molemmista suunnista saapuneet junat kohtasivat Tyndinskissa. Vaki hurrasi ja neuvostojohto hyrisi, kun linja avattiin nayttavasti.

Todellisesti BAM valmistui vasta 1991. Avajaisiin rata saatiin sellaiseksi, etta siita hetkellisesti junat paasivat valiakaiskeinoin lapi. Poliittinen johto ummisti silmalla. Kaikki oli valmista, koska viisivuotissuunnitelmassa niin oli paatetty.

Edessa oli viela isoja tunnelityomaita seka radan uudelleen pohjustamista. Rahaa niihin oli vaikea saada, silla virallisestihan rata oli jo valmis.

1991 kun BAM valmistui, ei enaa ollutkaan kirkasta neuvostotulevaisuutta. Ei ollut enaa Neuvostoliittoa. Radan varren kaupunkeihin muuttaneet - lahinna rakennustyomiehet perheineen - kokivat tulleensa petetyiksi. Monet kaupungit ovatkin nyt aavekaupunkeja.

- - -

Koivut ovat paaosin varistaneet kellastuneet lehtensa. Kavelytie nousee hiljaksiinn ylamakea kohti siltaa.

Sillalla molemmin reunoin kulkee groteskit kaasuputket, monikymmensenttiset. Ne on suojattu kuin valiakaisesti karhuntaljan kaltaisella eristeella.

Sillan jalkeen maki kohti Tyndinskin keskustaa kay jyrkemmaksi. Kerrostalot ja liikkeet on piilotettu lehtipuiden suojaan.

Ensimmaisena oikealla puolella on Ikea. Toisen puolen tieta elokuvateatteri esittaa tana iltana Conan barbaarin. Scwarzenegger taitaa Tyndinskin nuorisolle olla kova nimi.

Huvipuisto nayttaa hylatylta. Vieressa kahvilakatoksessa muutama ihminen pitaa sadetta.

- Haluatko kahvia, joku kysyy.

Menen katoksen alle kysyaksi missa on BAM-museo.

Vetta tihuttaa, sormet ovat kohmeessa. Kahviini on lapattu lusikkakaupalla sokeria. Pieni Sasha-poikaa ihmettelee ujona tulijaa. ieressa mummu ja tati lisaavat taskumatistaan juomaansa lammiketta.

Enka minakaan suostu rautapenkille istumaan, vaikka Sashan isa sita moneen kertaan pyytaa.

Museo loytyy lehtevien puiden varjosta. Takorautaportti muistuttaa Auschwitzin kuuluisaa Arbeit macht frei -porttia. Tassa vaan teksti on BAM-museo.

Portissa roikkuu iso munalukko.

Ylempana on toinen, pienempi portti, josta satunnainen kulkija loytaa sisaan. Jos loytaa.

Kerran kierrettyani kaksikerroksisen rakennuksen ympari uskaltaudun kokeilemaan ovea, joka yllattaen onkin auki.

Saranoita ei ole taidettu rasvattu sitten museon valmistumisen. Saavun eteiseen. Uusi, nariseva ovi jonka takana pienen poydan takana istuu vanhahko nainen paksu takki yllaan.

Han opastaa minut pitkaa kaytavaa eteenpain, jossa toinen samanmoinen nainen yllattyy samalla tavalla vieraan nahdessaan.

Museo esittelee useissa, kylmissa huoneissa rautatietyomaata sadoin kuvin, kartoin, suunnitelmin. Kuvissa nakyvat niin mutkalle painuneet kiskot kuin kommunistijohtajat tyytyvaisina riveissaan. Partaiset miehet lyomassa kiskoja paikalleen ja pitamassa ansaittua taukoa valmiin linjan vieressa.

Esilla on tyokaluja, kiskonpatkia, kunniamerkkeja. Tyomiesten mokkeja ja paljoja kallioperasta.

Eihan koko Tyndinskia olisi ilman tata museota. Eika museota ilman kavijaa. Veikkaanpa etta olen paivan ainoa vieras.

- - -

BAM-taustoista ja monesta muustakin blogin Venaja-aineistosta kiitokset Magnus Londenille ja hanen mainiolle kirjalleen Matka maan aariin. Kirja on ehka merkittavin innoittajani talle matkalle.