Zhaoxingin lapi virtaa pieni joki, puro oikeastaan. Joen ylittaa kylan kohdalla viisi katettua siltaa. Koristeellisia siltoja, joissa on harjakattoja monessa tasossa.

Sateessa onkin mukava istua sillan penkeilla ja seurata pisaroiden ropinaa veden pintaan.

Sillalta voi myos katsella pyyykkavia naisia, aamu-uinnilla olevia ankkoja tai vihreassa sadeasussa joessa kahlaavaa ja roskia sielta keraavaa vanhaa miesta. Taustalla usvan ylapuolella erottuu kukkuloita. Maisema on miellyttavan pehmea, valokuvauksellinen.

Zhaoxing on varmaankin tunnelmallisin paikka, jossa olen matkani aikana poikennut. Dong-vahemmiston asuttamassa kylassa asuu viitisensataa ihmista. Lahes kaikki talot ovat vanhoja, puurakenteisia. Osassa ensimmainen kerros on rakennettu tiilista, kaksi, kolme seuraavaa puusta.

Talot ovat tummansavyisia, paljon maalipintaa ei nay. Taloissa on pienet ikkunaluukut, katunakyma on hyvin pelkistetty.

Katot on tehty tiilesta. Harjapuun molemmissa paissa tiilet nousevat kiinalaisittain kuin lohikaarmeen pyrsto.

Kadut ovat sokkeloisia, mukulakivilla paallystettyja. Monien talojen seinilla on englanninkielisia kyltteja, jotka mainostavat hotellia, kasityomyymalaa tai pubia. Pubissa on tarjolla jopa Finlandia-vodkaa.

Askareissaan puuhastelevat ihmiset ovat jotenkin herttaisia ja hyvantahtoisen oloisia. Kiinalaisten eraanlainen aggressiivisuus nailta puuttuu.

Tama kyla voisi olla erittin turistinen, varmaan tama on sita viiden vuoden kuluttua. Zhaoxing on kuin Lijiang oli 20 vuotta sitten.

Zhaoxing on hyvin syrjaista seutua. Opaskirjan mukaan on tavallista, etta taalla syodaan rotanlihaa. Lounaspaikan ruokalista tarjosi yhtena vaihtoehtona koiranlihaa. Kadulla asken joku karvensi kaasuliekilla mustunutta kissaa. En ole varmaan oliko siina entinen elain vaiko taitava taideteos.

Ajattelin ryhtya kasvissyojaksi - tassa kylassa ollessani.

Pukeutumisen perusteella dongeja ei tassa kylassa erota. Paitsi etta moni nainen on nostanut hiuksensa paan paalle totterolle ja sitonut sen isolla, varikkaalla kammalla. Vahan samalla tavalla kiinalaisen bussikuskin tunnistaa savukkeesta korvan takana.

Bussimatka tanne oli hmmm... aika mielenkiintoinen.

Maisemat olivat jo totutun upeita. Alkumatkalla Kailista tienvarren rinteista ponnahti useita pienia miao-kylia. Sen jalkeen tie alkoi kiemurrella laheisille kukkuloille, jolloin alhaalla laaksot aukenivat upeina: riisiterasseja kymmenissa tasoissa, useita kylia, laakson takan yha korkeampia kukkuloita.

Istuin bussissa penkilla numero 1 eli kuskin takana. Kaytavan toisella puolella istui kuskin viisivuotias poika, joka alkoi voida pian pahoin. Hanen vieressaan istui nuori nainen sylivauvansa kanssa. Kaikki kolme oksensivat moneen kertaan matkan aikana.

Minun tehtavakseni jai heitella oksennuspusseja ulos ikkunasta.

Vieressani istunut rahastaja oksensi kadulle bussin ollessa tauolla.

Ja mina kun luulin etta etupenkki bussissa on oksennusvapaata vyohyketta.

Katonrajalla oleva tv-monitori huusi kiinalaista revyyta, joka nauratti kovasti monia bussissa istuvia.

Yrita sitten siina tunnelmassa nauttia mainioista, hiljaisista maisemista.