YLOS

Kerran olen juossut maratonin. Vahan yli 30 kilometria juoksin urheilijan vauhtia. Viimeiset 6-7 kilometria sinnittelin eteenpain tavoitteena juosta seuraavalle lyhtypylvaalle, jossa saattoi hetken huilata.

Samalta tuntui viikonloppuna, kun taivalsin hitaasti kohti Emei-vuoren huippua Sichuanissa.

Seuraavalle tasanteelle kun kapuan portaita, saan huilata hetkisen. Tai on pakko huilata hetki.

Olin talsinut vuorta ylospain neljatta tuntia. Porras, porras, porras...

Talta maratonin juokseminen tuntuisi tanaan. Pelkkaa porrasta ylospain.

Alku oli helppoa. Nousin bussiin Baugoun kylassa.

Tai luulin helpoksi. Bussi olikin kiinalainen turistibussi. Sain pirtealta oppaalta taydellisen selvityksen mita tuleman pitaa. En vain ymmartanyt mitaan. Sen jalkeen saatoin seurata ruotsinlaivan hyttimusiikilla taustoitettua tunnelmavideota Emei-vuoren huipulta.

Vuori on buddhalaisille yksi pyhimmista. Ja kaikkein pyhin asia kiinalaisille on nahda vuoren huipulla auringonnousu.

Paasin bussin kyydissa 1000 metrissa sijaitsevan temppelin juurelle. Pyha huippu on 3100 metrissa. Reitti on kokonaan porrastettu. Ei tarvitse liata jalkoja.

Ensimmaisen paivan tavoite oli 15 kilometrin paassa, reilussa 2 kilometrissa sijaitseva elefant pathing pool -niminen luostari. Viiden tunnin sitkean taivalluksen jalkeen saavuin luostariin puoli kolmelta.

Elefantti-luostarin kahvilan naisilla oli kaksi harrastusta. He tekivat innokkaina ristipistoneuletoita ja ampuivat ritsalla apinoita, jotka uteliaina ja ahneina vaanivat ohikulkijoiden evaita.

Vihreaa teeta siemaillessa usvan keskella ylaviistossa haamotti maali: kultainen temppeli.

Sitten minuun iski perkele.

Nostin rinkan selkaani. Lahdin harppomaan ylospain kaksi askelmaa kerrallaan. Ohittelin harvoja kiinalaisia (paikalliset matkustavat ylos bussilla ja loppumatkaksi jotkut vuokraavat kantajat, jotka vievat pyhat vaeltajat pyhalle vuorelle kantotuolissa). Vain harva kiinalainen kavelee alhaalta asti vuorelle.

Yhtakkia minulla olikin voimaa. Hiki tihkui lapi vaatteitteni. Ymparilla oli pelkkaa utua. Silmalasit heijastivat samaa usvaa.

Kolme tuntia myohemmin pilvien seasta paljastui leijuvia koppeja. Taivaalliset huilun savelet tayttivat ilman perinteisena kiinalaisena melodiana. Vai tuliko aani huonosti rasvatuista koysiradan vaijereista?

Vastaan kaveli hymyilevia kiinalaisia. Niihao.

 

AAMU

Joku meteloi huoneeni ovella. Koputti ja puhe oli kiinalaisen huutavaa.

Kello oli varttia yli kuusi. Aika auringon nousta.

Kansanvaellus johti vuoren hamaralle huipulle. Kultainen temppeli oli rakennettu muovista. Kiinalaiset olivat pukeutuneet lampimiin sinikeltaisiin takkeihin, joita vuokrattiin alueen portilla. Vuoren rinteet olivat taynna ylospain jonottavia busseja.

Sankka usva peitti huipun. Jossain takana aurinko nousi, nousee joka paiva.

Varttia myohemmin alaviistossa erotti leijailevia pilvia. Takana kohosi viereinen vuorenhuippu. Tamanko kaikki kiinalaiset haluavat nahda?

Mutta ei hataa. Matkamuistomyymala on auki. Postikorttisarjasta nakee, milta taalla voisi nayttaa. Aina voi ostaa kumiapinan. Tai kehystetyn taulun joka on taytetty perhosilla.

 

HILJAISUUS

Iltapaiva. Taas olen pilvien korkeudella. Tai pilvien sisalla. Matka on vienyt alaspain puolitoista kilometria.

Porras, porras, porras. Vasen kylki edella, oikea kylki edella, vasen kylki edella. Kaksi askelmaa kerralla, yksi askelma kerralla, kaksi askelmaa kerralla...

Ilma ymparilla on kuin maitoa. Yksikaan oksa roikkuvista oksista ei liikahda. Taysinaisen hiljaisuuden joukosta korviin kiirii juoksevan veden solina.

Oikella haamottaa pystysuoraa kallioseinaa ylospain. Kallioseinaa joka on verhottu pehmean vihreilla kasveilla. Vasemmalla sumu hellittaa. Kaukana alhaalla juoksee puro, jonka takana nousee uusi seina. Satoja metreja.

Tahan maisemaan on helppo kuvitella Tarzan lannevaatteessaan. Kuuntelen tarzan-huutoa jota ei kuulu.

Porras, porras, porras, porras.

 

LUOSTARI

Kirkonkello kajahtaa. Ei kun luostarin kello.

Uudelleen. Mita kello on? Puoli kuusi. Aika munkkien herata. Aika kaikkien muiden herata.

Torkun yha puoliunessa. Kellon koliseva aani onkin nyt patarummun ontto kumina. Tahti tihenee ja mukaan tulee laulua. Munkkien korkeaoktaavista laulua, jonka savelkulku miellyttaa korvaa.

Munkkien aamuseremoniaa voi seurata temppelin ovelta. Yhta munkkia haukotuttaa.

Luostarin kaytavilla tunnelma on taysin painvastainen kuin vuoren huipulla. Sangysta nouseminen tosin oli hankalaa. Kaksi kilometria alamakeen on jaloille paljon pahempi kuin kaksi kilometria ylamakeen.

Majoituspaikkana luostari on pelkistetty. Huoneen katossa on lamppu, paadyssa pieni poyta ja sivuilla nelja vuodetta.

Tunnelmallisempaa yomajaa on vaikea keksia.

Matka jatkuu aamun sumuun. Porras, porras, porras...