Kigalilaisen hotellinjohtajan kanssa jutellessa mieleen vaistamatta nousee kysymys, onko han hutu vai tutsi. Potentiaalinen tappaja vai uhri?

"Ei saa kysya, han vastaa kun sita kysyn."

Ruandassa ei enaa virallisesti ole tutseja tai hutuja. Maan laki kieltaa jakamasta ihmisia heimon perusteella.

Kigalin kansanmurhamuseo on koskettava paikka.

Henkiin jaaneet kertovat kokemuksistaan videoesityksissa. Kertovat, kuinka lahimmaiset tapettiin. Oikeastaan teurastettiin. Valokuvat kertovat, milta kuoleman kentilla naytti. Raadeltuja ruumiita on kaikkialla.

Koskettavin osa museota on pikkulasten tarinat. Esilla on tapettujen lasten kuvia ja muutama rivi luonnehdintaa lapsesta ja kuolintavasta.

9-kuukautinen tytto hymyilee aitinsa sylissa. Tekstin perusteella hanen mielijuomansa oli aidinmaito, han itki paljon ja hanet teurastettiin viidakkoveitsella aidin syliin.

7-vuotias poika esittelee ylpeana jalkapalloaan. Hanen suosikkiseuransa oli Manchester United, ja hanet ammuttiin. Iloinen 5-vuotias tytto royhelomekossaan piti tanssimisesta. Hanet tapettiin maiskimalla pain seinaa.

Museossa kierrellessa paassa pyorii kysymyksia.

Miten lahes koko kansa saatiin aivopestya tappamaan? Miksi maailma ei tehnyt yhtaan mitaan? Miten tuollaisia julmuuksia kokeneet ja toisaalta julmuuksiin syyllistyneet voivat toipua ja elaa?

Eniten kuitenkin kummastuttaa, miten kaikki nayttavat elavan taalla niin sopuisaa yhteiseloa. Onko se vain harhaa vai kuohuuko Ruandassa taas pian?

Takaisin Kivu-jarvelle. Ruandan puolelle rantaa, jossa on yhta kaunista kuin Kongossa.

Kibuye on kaupunki keskella jarven itarantaa. Kukkulainen Ruanda jatkuu myos jarven puolella, jossa aava ulappa pilkottaa korkeiden, vehreiden saarien valista. Rannoilla ja saarilla on hulppeita hotelleja ja asuntoja. Kibuye on melkein kuin Ruandan Naantali.

Keskella kaupunkia on erityisen kaunis niemeke, jonka molemmin puolin voi ihailla Kivun sinertavan savyisia lahtia. Lintujen laulu tuo rauhaisan tunnelman maelle, jonka keskella on kaunis kirkko. Rauhan tyyssija? Pah!

Kirkon edessa olevan muistomerkin paakallot kertovat olennaisen.

Kibuyessa oli kansanmurhan aikaan erityisen iso tutsivaesto. Kaupungissa 90 prosenttia tutseista murhattiin. Monet tutsit olivat paenneet kirkkoon, joita maassa pidettiin viimeiseina rauhan linnakkeina. Kuitenkin myos monet papit osoittautuivat interahamwen kannattajiksi, tappajien rengeiksi.

Kivikirkon etuovi on kiinni. Takaovi on kuitenkin raollaan paastaen kulkijan tyhjaan kirkkoon.

Sisalta kirkko muistuttaa seinarakenteiltaan suomalaista keskiaikaista kivikirkkoa. Kibuyen kirkon molemmissa paadyissa on isot, pyoreat mosaiikki-ikkunat. Lattialla on kirkon mitalta matalia, numeroituja puupenkkeja. Alttari on keskella pitkaa sivua. Alttarin ylla Jeesuksen ymparilla noyristelevat 12 opetuslasta.

Alttarin takana seinalla ylhaalla on kuvasarja, jossa Jeesus ensin kantaa ristiaan ja viimeisessa kuvassa ryovarit kantava Jeesuksen risteineen pois.

Tunnelmassa, kun tietaa mita kirkossa on tapahtunut, on jotakin pysahdyttavaa. Sanoin kuvaamattoman pysahdyttavaa.

Kigalin ymparistossa on kaksi kirkkoa, jotka on jatetty muistomerkeiksi kansanmurhasta. Nyamatan kirkon kaikki penkit on kasattu vaattein, surmatuilla ylla ollein vaattein. Kellarissa on hyllyriveittain luita ja paakalloja. Oven raudoissa on jalkia luodeista, ja lopulta oven kalterit on saatu vaannettya, jotta tappaminen on voitu aloittaa.

Kirkossa koskettavinta on alttarin peittava liina, jossa on isot tummat jaljet. Verijalkia. Opas - joka selviytyi yhtena seitsemasta hengissa, 11.000 surmattiin - kertoo jalkien kammottavan tarinan.

Hutunainen oli raskaana. Tulevan lapsen isa oli tutsi. Niinpa paha pitaa poistaa naisesta, joka nostettiin alttarille. Hanen vatsansa viillettiin auki viidakkoveitsella. Verijalkia on kirkon katossa asti.

Seinustalla alttarin takana neitsyt Maria katsoo raukein silmin, katse noyrana kohti alttaria.

Paluumatkalla taksikuskin kanssa jutellessani mietin, onko han hutu vai tutsi. Potentiaalinen tappaja vai uhri?

Sita kysymysta ei voi esittaa.