Kazakstanissa kaikki ei aina ole niin kuin olettaisi. Kuten etta hotellissa (siis HOTELLISSA) ei valyttamatta ole suihkua tai ravintolassa ei ole vessaa.

Tai jarvessa ei ole vetta.

Reissu Araljarvelle oli samaan aikaan kiehtova ja mielenkiintoinen ja toisaalta masentava. Katsella nyt laivanraatoja kamelinpaskan keskella. Kuunnella kun hyinen tuuli ulvoo laivan repsottavissa raudoissa. Niissa mita laivoista on jaljella. Keskella autiomaata.

Ja tulivathan ne kamelitkin. Hiljaa keinutellen, askel kerrallaan. Niin kuin kamelit aina tulevat.

Voi vaan ihmetella neuvostojohtajien tyhmyytta ja aaretonta vallankayton tarvetta. Piti saada kaikki luvut nayttamaan paremmilta ja piti saada koko maa tuottamaan. Mitapa jos uhrattaisiin yksi jarvi? Maailman neljanneksi suurin jarvi.

Jarven uhrauksella Araliin laskevat joet valjastettiin tuottamaan riisia ja puuvillaa. Kukaan ei osannut arvata, miten paljon rutikuivaan maahan istutettu puuvillapelto imee vetta.

Aralskissa ei ole viljelty riisia kymmeneen vuoteen.

Aralsk on tavallaan mielenkiintoinen kaupunki. Aikanaan se kukoisti Araljarven rannalla. Kaupunki eli jarvesta ja etenkin sen kaloista. Nyt kaupungin vakiluku on pudonnut puoleen, noin 34 000:een.

Aralskissa asfalttipintaa loytyy vain harvalta kadulta. Hiekkaa riittaa sitakin enemman. Hiekkaa jota sataa jarvelta. Tai sielta jossa jarvi joskus oli. Aralskissa juuri ei ollut suihkua kaupungin hienoimmassa (ja ainoassa) hotellissa. Rautatieasemalla ei paassyt vessaan, mutta pusikoita ymparilla riittaa.

Huomaa, etta siina kaupungissa ei montaa turistia kay. Kavelyretki syrjemmalle kaupunkiin oli kiinnostava. Ihmiset katselivat uteliaina ja halusivat sanoa jonkun sanan engalnniksi, mikali koulun tunneilta muistivat.

Taallakin suurin osa lapsista lukee kouluissa englantia, mutta ongelma on siina, etta opettajakaan ei osaa kielta.

Mutta jotenkin Aralskissa aisti, millainen maa on todellinen Kazakstan. Arjen iloisuutta, basaarien kiehtovaa vilinaa.

Ja juna vie taas eteenpain, Turkistaniin. Junassa saattoi taas seurata ikkunasta maailmaa. Kazakstanin arkea.

Polyisella kylanraitilla kaksi tummaa nuorta mieshahmoa seisoo liikumattomina. Tuijottavat ohi liukuvaa junaa. Koirat holkyttelevat tiella edestakaisin. Muuria vasten heijastuu vanha mies pyorailemassa kuoppaisella tiella hapuillen, mutta selka silti ylpeasti suorana. Kylan harvat talot lahettavat piipuistaan savua taivaalle.

Kylan jalkeen voi katsoa, kun muutama kameli laahustaa taivaanrannan kukkulalla. Silhuetit erottuvat laskevaa aurinkoa vasten.