Ruoka on valmista ja poyta katettuna. Kello on iltaseitseman, ja Old Hunza Innin paivallispoyta odottaa ruokailijoita. Ja niita alkaa tulla. Pitka pirtinpoyta keraa nopeasti kaasulapmpun ymparille 20 reissaajaa. Sana on kiirinyt ympari Karimabadin.

Keski-ian ylittanyt, tyylikkaasti harmaantunut hotellin omistaja kantaa poytiin teekannut: vihreaa teeta. Seuraavaksi poytaa kiertaa pari kulhoa maukasta kasviskeittoa. Kulhoja kannetaan lisaa sita mukaa kun ne tyhjenevat.

Totean tyytyvaisena, ettaen ole ruokakunnan vanhin. En sinne painkaan. Minulla on viela tulevaisuutta reppureissaajana. Poydan paassa istuu kaksi australialaisveljesta - kuusikymppisia. Minua vastapaata on hollantilainen pariskunta, jotka kertovat olevansa 62-vuotiaita kumpikin.

Australialaiset ovat tulleet Kiinasta ja jatkavat Intiaan.

"Vaimo vaatii luksusolosuhteita. Siksi olen matkassa veljeni kanssa, toinen miehista kertoo.

Hollantilaiset lensivat Islamabadiin pari viikkoa sitten. Taalta he jatkavat Kiinaan, edelleen Tiibetiin ja Nepalin kautta Intiaan. Heilla on lentolippu kotiin Madrasista. Heihin varmaan viela tormaan.

He kertoivat tavanneensa toistaiseksi yhden maanmiehensa. Saman Marcon tapasin minakin, Gilgitin nettikahvilan kynttilanvalossa sahkokatkoksen loppumista odotellessa.

Kerroinko jo Marcosta? Han lopetti tyonsa hevosten kengittajana ja lahti moottoripyoralla matkaan suuntana Australia. Takana hanella on Turkki, Iran, Pakistan (Baluchistanin mellakoitten aikana han oli kaksi paivaa poliisin jarjestamassa turvapaikassa). Luin hanen nimensa muutaman kerran Baltistanin poliisitarkastuspisteissa, joihin lansimaalaisten kuuluu kirjoittaa nimi ja passitiedot.

Ruokapoydassa oli myos minua kolme vuotta nuorempi italialainen Elena, joka paasiassa asuu Varanasissa, Intiassa tekematta mitaan kummempaa. Nyt han on menossa Chitraliin opettamaan englantia kuukaudeksi. Englanninopettajista taalla on kova pula. Jopa minun kielitaidollani saattaisi paasta opettajaksi.

Paaruoan aika. Isot riisivadit saapuvat poytaan. Seurana niilla on dalia ja pinaattia seka salaattia. Maukas kasvisateria, mika tassa maassa on harvinaista. Pakistanilaiset ovat non-vegetaristeja. Ruoka ei taalla muutenkaan ole ollut erityisen maukasta, taso on kaukana Intian ruoista.

Karimabad on erikoinen paikka. Kyla sijaitsee jyrkassa rinteessa. Useita satoja metreja alempana virtaa Hunza-joki laakson pohjassa. Useita kilometreja ylempana on joukko 7000-metrisia vuorenhuippuja, jotka ovat pilvien peitossa.

Karimabad saattaa olla Pakistanin turistisin kyla. Keskustassa matkamuistomyymalat kaupittelevat postikortteja, t-paitoja, retkeilyvalineita, kullanvarisia vuohensarvia, puunorsuja... Vahan valia vastaan kavelee nykypaivan hippeja, jotka ovat pukeutuneet pakistanilaisttain, tai ryhmia keski-ikaisia pakettimatkalaisia, lahinna Australiasta ja Uudesta Seelannista.

Majapaikkani on kylan halvimpia mutta varmasti tunnelmallisimpia. Sahko on ajoittaista, pariin paivaan sita ei ole ollut. Majailen huoneessa, jossa on koruttomasti kaksi sankya ja ikkunalauta sailytystilana. Ikkunaluukut aukeavat, jolloin hyttysverkkojen takaa nakyy joen vastarannalla olevat nuoret vihreine rinteineen. Kaunista.

Kyykkyvessa ja suihku ovat yhteisia. Lamminta vetta tulee jos sahko kulkee. Illalla oli miellyttava nukahtaa joen kuohutessa alhaalla. Huone maksaa 2 euroa, eilisillan paivallinen maksoi euron.