"Aiotteko matkustaa Afrikkaan?"

Etiopialaisen tyypin esittama kysymys keskella Etiopiaa jatti hetkeksi ihmettelemaan.

"Siis Keniaan, Tansaniaan tai jonnekin muualle?"

Niinpa tosiaan. Sanoohan suomalainenkin matkustavansa Eurooppaan kesalomalle. Sama taitaa olla Etiopian laita etiopialaiselle.

Ehkapa Etiopia on jotakin ihan muuta kuin Afrikka. Mutta senpa tiedan ylihuomenna kun minulla on lento Afrikkaan.

Nyt voi viela tervehtia etiopialaisittain, antaa olkasuudelmia. Kun kaksi etiopialaista tapaa toisensa, he kattelevat. Samalla he painavat olkapaansa vastakkain. Tyontavat olkavarsiaan kahdesti vastakkain.

Viela on aika menna ravintolaan ja tilata pissaa ja bergereita. Tai tilata paper steak. Tai kirjoitella naita viesteja interentissa. Kovasti ovat yritteliaita nama etiopialaiset myos englannin kielessa.

Kolmen ja puolen viikon havaintojen perusteella voisin kuvitella, etta tama maa ei ole enaa muutaman vuoden paasta niin koyha kuin nykyaan. Ihmiset taalla vaikuttavat ahkerilta ja tyoteliailta.

Takana on kolmen viikon kierros Pohjois-Etiopiassa. Muuten voisi melkein sanoa etta Jumalan selan takana, mutta kun siella on ihan liian paljon kirkkoja jotta noin voisi sanoa.

Maanteilla tuli oltua rundilla noin 2000 kilometria. Valtaosa teista sentaan oli paallystettyja, mutta siella missa ei ollut asvalttia, kulkija oli tukehtua polyyn

Tuttu naky pohjoisessa oli olkihattupainen kiinalaismies tarkkailemassa kun paikalliset ahkeroivat tietyomaalla. Kiinalaiset rakentavat pohjoiseen (ja varmaan muuallekin maahan) tiet. Leveaa baanaa, sileaa asvalttia.

Etiopiassa on 50 000 kiinalaista tienrakentajaa. Olosuhteet tienrakentamiseen ovat haastavat. Melkein koko ajan mennaan joko ylos- tai alaspain.

Kiinalaiset valtaavat muutenkin Afrikkaa. He omistavat monin paikoin valtavat alueet maata. Paikalliset vaikuttavat kuitenkin tyytyvaisilta. Mikapa on kuljeskellessa sileaa pikitieta. Ja tyotakin on tarjolla.

Lalibelaan mennaan kiemurtelevaa ja polyista hiekkatieta. Lalibela on ehkapa koko Saharan etelapuolisen Afrikan tunnetuin historiallinen nahtavyys, mutta se on suoraan sanoen keskella ei mitaan.

Niinpa onko outo fiilis lopulta saapua kaupunkiin, joka on kuin jonkunlainen Disneyland. Hotellia hotellin vieressa. Kivettyja nupukivikatuja. Organisoitua turismia.

Pienia pyoreita olkikattoisia savitaloja. Ihmisia peltoaskareissaan. Kyla on aito mutta jotenkin se vaikutti kesateatterin kulissilta.

Kesateatteriin on myos palkattu lapsia kertomaan tarinoita. Tapasin pojan jonka vanhemmat ovat kuolleet, orpona joutuu elelemaan. Tapasin nuoren miehen, joka on paassyt yliopistoon ja muuttaa kahden viikon kuluttua kaukaiseen kaupunkiin. Mutta ei ole rahaa lahtea.

Kaikki osaavat vuorosanansa. Helou mani, helou pen, helou bir,

Ja sitten ovat viela karpaset. Silmakarpaset. Jos lehdessa on kuvia etiopialaisista, niissa kuvissa on myos silmakarpasia. Kun ihminen on tarpeeksi koyha, han lamaantuu eika enaa edes jaksa huiskia karpasia silmistaan. Vai voiko niihin tottua?

Kaiken tuon keskella on metka ihmetella kallioihin louhittuja kirkkoja. Suurimmat niista ovat noin 20x25x10-metrisia. 1100-luvulta peraisin olevia kirkkoja on kaupungissa kymmenia.

Monet niista on suojattu vastaavilla katoksilla kuin Suomessa suojataan huoltoasemien bensapumput.

Kirkot ovat pelkistettyja. Osassa on seina- ja kattomaalauksia sisalla, suurimmassa osassa ei oikeastaan. Vaikuttavinta kirkoissa on niiden tekotapa ja massiivinen jyhkeys. Osaan kirkoista kuljetaan maanalaisten kaytavien kautta, osaan kaytavia, jotka ovat puoli metria leveita ja kymmen korkeita.

Tunnetuin niista on Giogrgioksen kirkko. Sen ylla ei ole suojaa, ja ylhaalta ristinmallinen kirkko on kauniisti nahtavilla ylaviistosta. Taman kuvan olette nahneet, jos olette nahneet kuvia Lalibelasta.