Kun Prospekt Popedan metroasemalta nousee ylos, heti MacDonaldsin takaa alkaa torialue. Kapeita kujia saa tungeksia paastakseen eteenpain tai paastakseen edes tiskeille kurkkimaan, mita taalla myydaan.

Taalla on Kazanin ainoan metrolinjan paatepysakki, keskustasta suoraan kaakkoon.

Aaltopeltiaita erottaa alueen molyavasta kadusta. Telttakankaiden, paivanvarjojen, tyhjien banaanilaatikoiden ja puisten trukkilavojen seassa istuu tai nojailee huivipaisia, hampaattomia mummoja, jokunen vaarikin. He myyvat meloneja, tuoretta kalaa, suolattua kalaa, sienia, hedelmia, polkupyoria seka Ladojen konepelleille aseteltuja kenkia.

Meno ja halina on kuin Keski-Aasiassa. Nyt ei olla Keski-Aasiassa mutta ollaan keskiaasialaisessa kultturissa.

Ollaan tataarien maassa. Volgan mutkalla.

Tataariasta pohjoiseen elavat marilaiset. Kulmilla asustelevat myos udmurtit ja mordvat.

Tataarit eivat ole Suomen sukuinen kansa, mutta paikallisessa kielessa on silti jotakin tuttua.

Minem isenem Jari.

Mitapa jos me suomalaiset olisimmekin jaaneet tanne, emmeka olisi rynnanneet suin pain jonnekin Pohjolan perukoille.

Olisiko pieni ja sitkea Suomi pannut vastaan suurta ja mahtavaa niin kuin se teki pohjoisempana.

Volgan seudut ovat olleet kautta historian suosittua seutua. Milloin tanne ovat tulleet valloitusretkilleen turkkilaiset, milloin mongolit, milloin venalaiset.

Sita paitsi taallakin on kylma ja hyytava talvi (ei sentaan viela).

Eivatkohan esi-isamme olleet kaukaa viisaita.

Tanne jaivat tataarit, joita on enemman kuin suomalaisia. Tataariassa tataareja on toki vain parisen miljoonaa, mutta tataarijuuret on sellaisilla maailmankansalaisilla kuin Rudolf Nurejev, Vladimir Vysotski, Marat Safin ja Atik Ismail.

Kazan on toki myos hyvin venalainen kaupunki, mutta venalaisyyskin muuttuu.

Olen jo saanut yllattya, kun hotellin vastaanottovirkailija onkin nuori, kielitaitoinen ja palvelualtis. Kopeat maatuskaeukot sen sijaan istuvat yha kaupungin kirkkojen kynttiloiden tai turisti-ikonien myyntipisteilla.

Ravintolahenkilokunnassa on viela molempia koulukuntia. Pelkaanpa etta rautatieasemien lipunmyyjat ovat yha vanhaa kaartia.

Kazan on kumman kaksijakoinen kaupunki. Etenkin kirkot ja moskeijat hohkaavat puhtautta, tornit kiiltavat ja rappaukset ovat moitteettomat.

Samanaikaisesti keskustan vilkasta kavelykatua ymparoivat rappeutuvat, likaiset talot. Monin paikoin kaupunkia on rakennustyomaita, joiden reunoilla viela nakyy puoliksi purettuja, vanhasta loistosta kertovia rakennuksia.

Kaupunki monin paikoin mainostaa Universiadeja 2013. Vuonna 2018 Venajalla pelataan jalkapallon MM-kisat, ja Kazan toivoo saavansa valtiolta rahaa. Kaiken pitaa nayttaa hyvalta.

Kazan todennakoisesti on yksi pelipaikkakuntia.

Kaupungissa toki rahaa riittaa. Ovathan taalla seka jalkapallo- etta jaakiekkoseurat Euroopan ehdotonta eliittia.

Huomiseksi hankin jo 12 euron lipun, kun Rubin Kazan ja Olympique Lyon ratkaisevat, kumpi paasee jalkapallon mestarien liigan lohkovaiheeseen.

Kazanin marketeissa tavaraa riittaa kuin Suomessa. Ja enemmankin. Olut maistui hyvalta, kun sita sai tilata supermarketissa hanasta suoraan pulloon.

Kazanin iso ongelma on liikenne. Autojen maara kasvaa nopeasti, mutta tiet ovat ahtaita ja kuoppaisia, asfaltti on surkealaatuista.

Jalkakaytavilla asfaltin sidosaineet ovat kuluneet, ja tiella torrottavat pikkukivet painavat jalanpohjaan. Sainkin heti matkan alkuun mojovan rakon pakian alle.

Mutta yksi asia ei ole muuttunut. Yleisin auto on yha Lada.