Temppelin sisalta kuuluva monotoninen rummutus tayttaa tihkusateisen ilman. Joukko noviiseja laulaa pihalla sivurakennuksen katoksen alla.

Temppelin terassilla oleva varttuneempi munkki aloittaa akkia kurkkulaulun. Muut munkit yhtyvat lauluun ja seuraavat johtajaansa sisalle temppeliin.

Munkit ovat pukeutuneet tummanpunaisiin kaapuihin. Osalla heissa on paassaan lakki, jonka laelta kaartuu eteenpain turkistoyhto vahan kuin Indiana Jones -elokuvan paholaisen palvojilla.

Kun munkit ovat istahtaneet paikoilleen varikkaaseen buddhatemppeliin, joku vetaa punaisen kirjavan verhon oviaukon eteen. Kukaan ei silti esta kuuntelemasta sen takaa.

Koko ajan temppelin ympari kavelee pyhiinvaeltajia. Sinisavyisissa, hopeisissa, harmaissa, monekirjavissa vaatteissaan. Monet ovat suojanneet paansa korkeilla pipon tyyppisilla lakeilla. Naiset ovat solmineen palmikkonsa takamuksen kohdalla kiinni tosiinsa.

Olen Xiahessa, jossa on merkittavin tiibetilainen luostari Lhasan ulkopuolella. Xiahe ei sijaitse varsinaisen Tiibetin alueella vaan Etela-Gansussa. Alue on toki historiallisesti tiibetilaisaluetta. Taalla tiibetilaiset voivat harjoittaa lama-uskontoaan paljon vapaammin kuin varsinaisessa Tiibetissa, jossa kiinalaisten valvonta on tiukkaa.

Labrangin luostarin ympari kulkee kolmen kilometrin pyhiinvaellusreitti, joka keraa tiibetilaisia lahelta ja kaukaa. Reitin varrella on 1174 rukouspyoraa, joita pyorayttamalla saa lahemman yhteyden taivaaseen. Pyorat pyorivat lahes yhtenaan, silla pyhiinvaeltajia on melkein jonoksi.

Pitaa kokeilla.

Toista metria korkeassa monekirjavassa pyorassa on muutama puola, joista pyoralle voi antaa lisaa vauhtia. Noin sadan pyoran jalkeen huomaan, etta oikea kateni alkaa puutua. Ehka uskoni ei ole riittava tahan. Viela.

Mutta paikallisilla uskoa riittaa. Osa kulkijoista on varmaan lahemmas satavuotiaita. Askel on silti maaratietoinen, katse tiukasti suoraan eteenpain. Kumara ryhti kertoo, etta nama ihmiset ovat tottuneet kantamaan raskaita taakkoja.

Reitin varteen osuu muutama valkea pagoda (meneeko nyt termi pieleen?), jonka ympari kuuluu kavella kymmenia kierroksia.

Tosiuskovaiset nostavat kadet ylos, pudottautuvat polvilleen, jatkavat makuulle, nostavat kadet suoriksi eteensa ja taivuttavat ne koukkuun. Ja takaisin. Sen jalkeen puoli metria vasemmalla ja sama uudelleen. jne jne. Heidan uskonsa nayttaa vahan samalta kuin suomalaisten salijumppausko.

Tihkusateisella kadulla vastaan tulee tutuhko aani. Paikallinen jatteen- tai jonkun muun keraysauto ilmoittaa tulostaan samankaltaisella aanella kuin kotoinen jaateloauto. Melodiakin kuulostaa tutulta...

Hmm... Joulupukki matkaan jo kay... ei kun Kulkuset... Tamahan on joku joululaulupotpuri. Very merry christmas... En juuri taalla naita savelkuvioita kuvitellut kuulevani, Turun tavarataloissa ehka jo...

Ja illalla syomaan. Paikallinen paimentolaisravintola tarjoaa sitkella jakinlihalla hoystettya nuudelisoppaa. Ruokapaikan poytien ymparilla pieni poika opettelee luistelemaan kirkkaan sinisilla rullaluistimilla. Sellaisilla kenkaan kiinnitettavilla, joissa on kaksi pyoraa edessa ja takana.