Jalleen yksi karjalauma tukkii tien. Tallakin kertaa elaimia vartioi joukko Ugandan armeijan sotilaita. Osalla heista on olalla konekivaarit ja vyotaisille kiedotut panosvyot.

Karamoja-maa on Ugandan villia lantta. Tai ehka ennemminkin villia pohjoista.

Karamojat ovat karjankasvattajia. Kenian masait ovat heidan sukulaisheimonsa. Siina missa masait ovat alkaneet myyda matkamuistoja turistikohteissa karamojat ovat sailyttaneet vuosisataiset perinteensa.

Karamojat kulkevat usein lahes alastomina tai varikkaasti pukeutuneina. Heimorituaalit nakyvat arpina, joita ihoon tehdyista viilloista on jaanyt.

Karamojat ovat ylpea heimo. Heille karjan omistaminen tuo statuksen. Karamojat puolustavat karjaansa henkensa uhalla. Valilla kaydaan karjavarkasilla, esimerkiksi silloin kun paaluku ei riita vaimon myotajaisiin.

Karamojien pahimmat viholliset ovat Kenian puolelta ajoittain ryostoretkille saapuvat turkanat.

Soturiteot tuovat yhteisossa kunniaa. Arviolta kolmasosa karamojamiehista kuoleekin taisteluissa.

Karamoja-alueen tienoilla, Pohjois-Ugandan seudulla on viime vuosikymmenina ollut tarjolla paljon aseita. Idi Aminin ja Milton Oboten ajoista lahtien alueella on ollut taisteluja. Lisaksi lahialueilla - Sudanissa, Etiopiassa, Kongossa - on viime vuosina sodittu.

"Nyt alueella on rauhallista, silla karamojilla on ruokaa. Silloin ne eivat taistele," valotti mies aiemmin bussissa Kampalan lahella.

Taallakin pitkaan jatkunut kuivuus vaikeuttaa ruoan saantia. Viime aikoina karamoja-alueella on ollut taas merkkeja lisaantyvasta vakivallasta.

Kevaalla karamojat ampuivat kuoliaaksi bussimatkustajan ja haavoittivat useita. Syyna iskuun oli yhtion bussin aiemmin kuoliaaksi ajama lapsi. Karamojat olisivat halunneet bussiyhtiolta korvauksia, mutta siihen ei suostuttu.

Kaabong on kaukana kaikesta jopa Ugandan mittakaavassa. Tuuli pollyttaa hiekkaa kaupungin halkaisevaa tieta pitkin. Kaupungin ainoan tien varrella on savitaloja ja peltisia taloja, toki jokunen tiilitalokin. Niissa myydaan esimerkiksi Rooney-nimella varustettuja t-paitoja, saippuanpaloja ja vesipulloja.

Paakadun molemmin puolin rakennusten takana nousee kukkuloita, osa niista kuin aseteltuja kiviroykkioita. Kukkuloiden valissa on hiekkaa, jossa kasvaa isoja kaktuksia ja pienia heinatuppoja. Maisema on kaunis, valtavan kaunis.

Seassa siella taalla on pienia kylia. Aitojen takaa kurkistaa pelokkaan oloisia lapsia.

Kun lapsia rohkaisee valokuviin ja esittaa heille kuvan, lapset kiljuvat riemusta ja hetkessa paikalla on kymmenia pikkuisia sottanaamoja.

Monet aikuisetkin pyytavat paasta valokuviin.

Yhdella aukiolla lapset heittelevat jotakin kohti ylla lentelevia lintuja. Linnut yrittavat samaan aikaan saada niita kiinni ja vaistella niita. Lahempaa katsoessani huomaan, etta lapset heittavat kuolleita hiiria. Ottavat hannasta kiinni ja viskovat.

Naiset ja tytot kantavat paansa paalla kymmenen litran vesikannuja. Molemmissa kasissa on pienemmat kannut ja usein viela vauva sidottuna selassa. Kaivoja on siella taalla, niiden ymparilla on aina ruuhkaa.

Kaabongissa on useita kansainvalisia jarjestoja ja niiden myota joitakin ulkomaalaisia. Turisteja varsinaisesti ei ole ollenkaan.

Aurinko alkaa laskea mailleen. Vanha nainen horjuu pahoin vetta kantaessaan. Vastaan kavelee nuori aiti, joka ottaa astian kantaakseen. Vanhus kyykahtaa polvilleen ja voi pahoin.

Viereiset kukkulat ovat kauniin punertavia. Oma varjoni hiekkasavannilla on pitka. Kaktuksen takaa aurinko painuu taivaanrannan pilven taakse.

Riverside Restaurantin aamupala on Ugandan parasta. Chapatiin kaarityt munarullat maistuvat, vaikka askeettinen ymparisto ei houkuta. Takana kulkee Karamoja-joki, joka on pelkka hiekkauoma.

Hotellini on monin tavoin viihtyisa. Ravintolan takana sisapihalla on kymmenisen huonetta vierekkain. Pihalla nakyy koko elaman kirjo. Kukot laulavat aamulla, vauvat kylpevat soikoissaan, naiset nostavat pyykkia narulle...

Aamu. Matka jatkuu lapi Karamojan pohjoisten kylien. Olen YK:lle toita tekevien Lucin ja Mariannen kyydissa. Heilla kummallakin seka kuskilla Edilla on kyparat ja luotiliivit.

Edessa ajaa avolava-Toyota. Lavalla istuu nelja sotilasta aseet ladattuina.

Oloni on samanaikaisesti turvaton ja toisaalta niin turvallinen.

Pian ruohikko alkaa olla pidempaa. Joka puolella nakyy vuoria. Ikkunasta voi tarkkailla samaan aikaan seka viilielaimia etta -ihmisia.

Olemme Kidepo Valleyn luonnonpuiston portilla.

Sudanin rajalla sijaitseva puisto on Ugandan puistoista hankalimmin saavutettavissa. Huomaamme pian olevamme puiston ainoat vieraat.

Taalla on elanyt myos sarvikuonoja, mutta Aminin aikana iso osa elaimista tapettiin. Nyt elainkanta on taas hyva, mutta sarvikuono yha puuttuu. Suunnitteilla on piakkoin palauttaa elainkanta puistoon. Riski siihen on silti suuri, silla salametsastajien houkutus hankkia 40.000 dollarin arvoinen sarvi on iso. Liian iso, sanoisin.

Puun alla lepaa kolme leijonaa. Kehraavat tyytyvaisina niin etta hytkyvat. Vieressa on puoliksi syoty vesipuhvelin raato, jonka ymparilla porisee karpasparvi. Puun latvassa vuoroaan odottavat korppikotkat.

Katselemme naytelmaa 10 metrin paasta.

Uusi paiva. Aamupalaa nauttiessa voi seurata seeproja, villisikoja ja antilooppeja, jotka kayvat viereisella lammella 40 metrin paassa. Pian paikalle saapuu yksinainen puhveli.

Illan aikana hostelliin on tullut vieraita. Ugandan arkkipiispan kanssa toteamme kuin yhdesta suusta: what a beautiful morning.