Irkutsk.

Poikavuosinani tv-sarjan tsaarin kuriiri seikkaili kaupungissa. Tai ainakin sarjasta kaupungin nimi jai mieleen.

Sarja oli jannittava ja eksoottinen. Ei ole tainnut tulla sittemmin uusintana. Voisi olla aika pettymys tana paivana.

Irkutsk kaupunkina on minulle uusinta. Seitseman vuotta sitten kavin taalla. Varsin erilaiselta kaupunki nayttaa.

Vihrea, eurooppalainen.

Yksi asia kuitenkin vanhasta Irkutskista muistuu mieleen. Mummot paivystavat edelleen vihannestorilla. Taitavat vielapa olla samat mummot.

Vihannes- ja hedelmatorit Venajalla ovat mummojen valtakuntaa.

- - -

Kilometritolppa 4336.

Venajalla tykataan kilometritolpista. Bussien ikkunoistakin aina voi matkan kulkua seurata lukeman suurenemisena tai pienenemisena.

Valilla on vaikea sanoa, mista lukema alkaa tai mihin se paattyy.

Nyt on helppo sanoa. Moskovasta.

Suomessakin takavuosina oli kilometritolpat. Massiiviset kiviset.

Juoksulenkeilla saattoi mitata matkaa ja vauhtia. Silloin kun viela jaksoin juosta.

Missakohan Suomen kilometritolpat nykyaan ovat. Kilometritolppamuseossa? Numero 32 Eurantiella oli tv-kovalenkin kaantopiste J. Terhon lenkilla, saattaa kilometritolppamuseon vitriini tulevaisuudessa kertoa. Ja sama venajaksi.

Kun aamulla jatkoin matkaani itaan, pelkasin pahinta. Viereeni ilmestyi kaksilapsinen perhe, arviolta 1- ja 2-vuotiaat.

Edessa 18 tuntia matkaa. Mitahan tastakin tulee?

Kilometritolppaan 4336 mennessa olen jo huomannut, etta matkani on jalleen mainio. Perhe on tadzhikistanilainen, oikein ystavallisia ihmisia. Ja lapsetkin, no...

Perhe on matkalla jonnekin Baikaljarven itapuolelle. Isannan, Sherzodin tyon peraan.

Kaukana ovat hekin kotoa. Keskustelemme venajaksi, minakin sujuvasti sanakirjaa plaraten.

"Paljonko Suomessa saa palkkaa", Sherzod kysyy. Innostuu kun vastaan.

"Paljonko Suomessa maksaa Opel".

Sherzodin innostus lopahtaa.

Puhumme saasta. Dushanbesta. Afganistanista. Lapsista.

Aitin Narsiba imettaa nuorimmaista. Vaalea venalaistytto kay katsomassa, olisiko ikaistaan leikkikaveria.

- - -

Parin paivan junamatkani oli alkanut jo paivaa aikaisemmin. Abakanista juna lahti iltakahdeksalta. Perilla Krasnojarskissa oltiin aamukuudelta. Konduktoori huudatti kirkkaita valoja jo puoli viidelta.

Aamutoimiin.

Krasnojarskissa aikaa oli kahdeksan tuntia, joten jatin rinkan sailytykseen. Sen jaljilta nimeni seka passini numerot ovat jalleen yhdessa uudessa paperissa. Kasin kirjoitettuina.

Venalaiset tykkaavat tehda tilastoja, joita takuulla yksikaan ihminen ei ikina tule lukemaan.

Krasnojarskin aamu oli kalsea ja kylma. Nippa nappa plussan puolella. Paivisin aurinko lammittaa sen verran, etta jos pukee hupparin, on parempi valita kadun varjoisampi puoli.

Krasnojarskissa nakyi paljon sinivalkoisia kaulaliinoja, vaikka ei ehka yhta paljon kuin samana paivana Helsingissa stadikan kulmilla.

Keskustassa poliisi retuutti nuorta miesta, toinen poliisi kaveli perassa kadessaan sinivalkoinen kaulahuivi. Illalla pelattaisiin Siperian jalkapalloherruudesta klassikoderby Krasnojarsk Jenisei - Sibir Novosibirsk (joka paattyi 1-1, Venajan divaria).

- - -

4436.

Siperian ilta alkaa jo hamartya. Aurinko on laskenut, kuu alkaa ottaa valonkantajan roolia.

Vaunuosastoon saapuu jalleen venalainen pikkutytto. Puhaltaa saippuakuplia ja esittaa taitojaan hymyileville tadzhikeille.

Venalaistyton aiti noutaa pian tyttarensa eika ole huomaavinaankaan tadzhikkeja.

Laaksossa nakyvat kuusten latvat sumuharson keskelta.

Siperian syksy.