perjantai, 7. syyskuu 2012

Uusi osoite

Uusi matka alkaa pian, ja siitä kertoo blogiosoite jarinmatkaan.blogspot.com

perjantai, 7. lokakuu 2011

Kuvia itäiseltä Venäjältä

Konduktöörit valmiina. Junamatka voi alkaa.

Kalastaja Jenisei-joella. Krasnojarsk.

Auringonlasku Olkhonin saarella Baikalilla.

CCCP-jäätelöä.

Sankarit, Skovorodino.

Skovorodinon rautatieasemalla.

Taukopaikka matkalla Jakutskiin.

Taukopaikan täti.

Jakutskin tie.

Lauttaa lastaamassa.

Kolyman valtatie. Verhojansk.

Puolimatkassa Magadaniin.

Ikiroudan päälle rakennettaessa tarvitaan omat kikkansa. Jakutsk.

Auringonlasku Ust-Nerassa. Kolyman vuoria.

GULAG-uhrien muistomerkki, Ust-Nera.

Kolyman valtatien varrella on hiljaisia kaupunkeja.

Susuman on tylyin kaupunki missa olen ollut. Kolyman valtatien varrella.

Hotelli Susuman.

Putinille haastaja.

Orjarannikko. Ranta jonne GULAG-vangit saapuivat Magadanissa.

GULAG-uhrien muistomerkki Magadanissa.

Magadanin kauneutta.

Maisema Amur-joelle Habarovskissa.

Baari Habarovskissa.

Papukaija, Habarovsk.

Vladivostok.

Siltatyömaa, Vladivostok.

Amerikkalaisturisteja hyvästelemässä, Vladivostok.

9288 kilometriä Moskovasta, Vladivostok. Junamatka on päättynyt. Blogi jatkuu taas kunhan matkat jatkuvat. Luultavasti ensi syksynä.

keskiviikko, 5. lokakuu 2011

Kaljupaa

Tietokilpailukysymys elokuvaihmisille: mita erityista on elokuvassa Port of New York?

Tata kysymysta pohdin, kun kaannyn Aleutskajakadulta porttikongiin.

Porttikongista ylospain on Yul Brynnerin synnyinkoti. 1950-70-luvuilla amerikkalaisissa elokuvissa sankareita ja kovanaamoja naytellyt kaljupaa on kotoisin Vladivostokista.

Porttikongin kulmalla sijaitsee - parturi. Veikkaan etta siina osataan ainakin ajaa tyylikas kalju.

Nyt onkin jo tullut vinkkeja alun kysmykselle. Port of New York on Brynnerin ainoa elokuva, jossa hanella oli tukkaa paassa. Elokuva on myos miehen ensimmainen, vuodelta 1949.

- - -

Puolen miljoonan asukkaan Vladivostokissa on kuhinaa. Kaupunki valmistautuu ensi vuonna pidettavaan Aasian ja Tyynenmeren maiden huippukokoukseen. Niinpa kaupunki on paikoin pelkkaa rakennustyomaata.

Vladivostok perustettiin 1860. Kaupungin rakensivat silloin lahinna kiinalaiset.

Nyt kaupunki kuhisee jalleen kiinalaisia. Piikkaamassa betonia, palottelemassa rallakalla katukivia, rakentamassa hulppeaa siltaa Russki-saarelle.

Kaupunki nayttaa muutenkin kansainvaliselta. Kaupungin ydinkeskustassa sijaitsevaan satamaan oli eilen rantautunut amerikkalainen loistoristeilija, jota paikallisetkin saapuivat joukolla ihmettelemaan.

Kaupunki oli taynna pienia turistiryhmia, joiden kunkin oppaat kantoivat numerokylttia. Taalla on myos saksalaisia turistiryhmia seka tietenkin japanilaisia.

Perustamisen jalkeiset ensimmaiset vosikymenet Vladivostokilla oli paljon kiinteammat suhteet esimerkiksi Shanghaihin ja Hongkongiin kuin Moskovaan. Naapuriensa avulla Vladivostok myos pyristeli kommunisteja vastaan lokakuuhun 1922 asti.

Sittemmin kaupunki suljettiin taysin ulkomaalaisilta. Vasta Neuvostoliiton tuhouduttua tanne paasee taas. Esimerkiksi ihmettelemaan nevostoskellusvenetta.

Rautatie tanne saapui 1891. Bloginpitaja vahan myohastyi mutta tilanne on korjattu. Kuparinen kyltti 9288 kertoo matkan Moskovasta. Paatepisteen.

sunnuntai, 2. lokakuu 2011

Doping-baariin

Hautausmaa nakyy lentokoneesta hieman ennen kuin kone laskeutuu Habarovskin lentokentalle. Pian voin huomata, etta GULAG-kaupungista on paasty pois. Hengissa ja onnellisesti.

Hetken naytti jo hankalalta.

"Technical problems", sanoo virkailijanainen Magadanin lahtoselvityksessa.

Han soittaa jollekin, katsoo lippuani, puistaa paataan. Siirtaa lippuni ja passini sivuun, nayttaa sormella etta siirryhan hetkeksi sivummas.

Kaksi tuntia myohemmin nojaan edelleen seinaan hieman "sivummalla". Muut matkustajat ovat jo paasseet lampimammalle puolelle odottamaan koneen lahtoa. Ulkona paukkuu pakkanen ja pureva tuuli tuo sita sisaan. Takkini ja lakkini ovat lampimasti pakattuina rinkassa.

Lopulta, vahan ennen kuin meinaa menna hermo, saan koneeseennousukorttini ja passini. Rinkkani lahetetaan ruumaan. Olen vapaa siirtymaan turvatarkastukseen ja koneeseen. Bisnesluokan paikalle, kaiketikin jonkinlaisena lohdutuksena.

Jo kolme paivaa aikaisemmin olin pelastya. Kun tarkistin lippujen saatavuutta travellinkin sivuilta, siella luki etta ei vapaita paikkoja. Eika Magadanista poistumiseen ole paljon vaihtoehtoja.

Onneksi tana paivana sentaan on vaihtoehtoja, toisin kuin GULAG-kaudella.

Magadanissa on yksi matkatoimisto, joka loysi minulle lipun. Joka lopulta kelpasi. Thanks Anna. With some problems I was able to get a flight to Khabarrovsk.

Toisaalta eivat Magadanista kaikki tanaankaan pois lahde vaikka paasisivat. Kaupungin asukasluku on Neuvostoliiton hajoamisen jalkeen pudonnut kolmasosan vahan yli 100 000:een.

Vadim Kozin on eras joka paatti jaada. Ehka joku teista tunnistaa Kozinin.

Kozin oli maineikas laulaja sotien aikaan. Han jopa paasi esiintymaan Churchillin syntymapaivajuhliin. Vain Bing Crosbylla oli yhta laaja suosio, sanottiin.

Churchillin tapaaminenko oli liikaa, mutta pian Kozin katosi suurelta yleisolta. Hanet tuotiin Magadaniin, jossa han joutui GULAG:iin.

Onnekseen Kozin paasi Magadanin teatteriin laulajaksi. Iltaisin han esiintyi teatterissa, yoksi han palasi joukkotelttaan. Vankitoveriensa seuraan.

Magadanin teatteri oli noihin aikoihin erinomainen, silla useita kulttuurialan huippuja karkotettiin Moskovasta. Stalin varmaankin piti heidan suosiotaan uhkaavana.

Kozin lopulta vapautettiin kymmenen vuoden vankeuden jalkeen. Han paasi kiertueille Siperiaan mutta ei Moskovaan asti. Myoskaan hanen nimeaan ei saanut mainita lehdissa.

Niinpa pitkalle 60-lukua suuri yleiso kuvitteli Kozinin kuolleen jo aikoja sitten. Han alkoi saada runsaasti kirjeita vanhoilta ihailijoiltaan, kun vihdoin selvisi etta mies on elossa.

Kozin esiintyi ja savelsi 90-luvun alkuun asti, jolloin han kuoli yli 90-vuotiaana. Han ei enaa halunnut muuttaa pois Magadanista, vaikka mikaan ei sita enaa estanyt.

Kozinin koti on nykyaan museona, jossa voi myos kuunnella hanen laulujaan.

Habarovskissa on erinomainen historian ja biologian museo, jota pidetaan parhaana Venajan kaukoidassa. Tsaarien ja kommunistien saavutukset kerrotaan, pienten heimojen elintapoja kuvataan, taytettyja elaimia on tiikereista karhuihin.

Mutta ei sanaakaan GULAG:sta, vaikka taallakin 50-luvulla vankileireilla asui enemman vakea kuin muuten kaupungissa yhteensa.

Magadanissa on useita muistomerkkeja. Kolyman alueella historia tunnutaan kerrottavan paljon todellisemmin kuin missaan muualla Venajalla.

Koskettavin on Magadanin ulkopuolella oleva kymmenmetrinen patsas, joka kauempaa nayttaa itkevalta miehelta. Lahelta voi todeta, etta silmien alla valuvat kyynelet ovat vankeja. Toinen silma on kuiva, mutta silman eteen vedetty risti muodostuu kaltereista.

Magadan ja Kolyma ovat Venajan Auschwitz. Tosin venalaisille sita ei kerrota.

- - -

Habarovsk on miellyttavin kaupunki, mita Venajalla olen tavannut. Hannu Jortikka ei tehnyt huonoa valintaa tanne tullessaan. Varsinkin kun joukkue voittaa.

"Hannu Jortikalle", nostaa isantani Jevgeni maljaa. Han esittelee Amur Habarovskin kausikorttiaan.

Harmi etta Jortikka ja Amur ovat vieraskiertueella kun olen habarovskissa. En paas etapaamaan valmentajaa enka nakemaan miten Jevgeni, Esa Tikkasen nakoinen mies, kokee pelin.

Areena on komea. Yritan sisaan.

"Et voi menna, halli on kiinni".

Mutta vain vilkaisisin ovelta.

"Njet. Siella valmistellaan konserttia, ei paase", vahtimestari pysyy tiukkana.

Habarovskiin satoi yolla ensilumi, joka paivan aikana suli pois. Amurilta kuitenkin puhaltaa hyytavasti.

Rannan terassit ja hiekkaranta ovat tyhjentyneet. Kesalla taalla lienee taytta.

Monta lenkkeilija nakyy sunnuntaiaamun rannalla, kun siella hiljaa kavelen. Ensimmaiset lenkkeilijat mita Venajalla olen nahnyt.

Lounasaika koittaa. Ehka tuonne: Doping Bar lukee isosti seinassa. Hotel Intouristia vastapaata.

torstai, 29. syyskuu 2011

Luurangoista rakennettu valtatie

Ohotanmeren aava ulappa nakyy  kahden kukkulan valista. Ulapalla makaa kaksi pienta, lumen peittamaa valkoista saarta. Viela kavely makea alas.

Takana on 42 paivaa. Itamerelta lapi Venajan. Kauas. Eraanlainen maraton tamakin.

Ulapalta tulivat GULAG-kuljetukset Stalinin aikana. Miljoonat vangit, joista vain harvat palasivat.

Nyt ulapalla odottaa rahtilaiva.

Kyykistyn meren rantaan. Jo lahes kuoliaaksi vaimentunut aalto pyyhkaisee sormiani. Vesi on jaakylmaa. Vieressa kiljuvat lokit muukalaista ihmetellen.

- - -

Kiirehdin Julian perassa koulun kaytavaa. Astun luokkaan, joka on taynna kymppiluokan oppilaita.

Olen juuri saanut kuulla olevani vieras, kertovani englannin tuntiaan viettaville koululaisille matkastani. Suomesta. Tai mista vaan. Mista oppilaat haluavat kuulla.

"Ville Haapasalo. Bodom. Nokia."

Ust-Neran koulun oppilaat tietavat jotakin Suomesta, kun kysyn. Oslo, he veikkaavat paakaupungiksi.

Ust Nera on Kolymskaja Trassan, Kolyman valtatien varrella. Jos loydat kartalta Jakutskin ja Magadanin ja piirrat niiden valiin viivan, Ust-Nera on viivan puolivalista jonkin verran pohjoiseen. Kumpaankin kaupunkiin matkaa on yli tuhat kilometria.

Teinit ovat teineja taallakin. Tytot ovat nuoria naisia, nayttavat samoilta kuin Moskovassakin. Vahva meikki kasvoissa, monen hame yltaa korkeintaan puolireiteen.

"Joka vuosi mietin pois muuttoa", sanoo Julia, englannin opettaja.

Kolmekymppinen Julia on taalta kotoisin. Suorastaan keskelta ei mitaan. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi han sai Ust-Neralta tukea opintoihinsa silla ehdolla, etta han lupautui tulemaan valmistuttuaan kolmeksi vuodeksi tanne opettamaan. Nyt Julialla on menossa seitsemas vuosi.

"Taalla minulla kuitenkin asiat ovat hyvin. Ystavat, hyva tyopaikka", Julia luettelee.

Talvi on ankara. Talvea 12 kuukautta, loput kesaa, kuuluu paikallinen sanonta.

Todellisuudessa lumi peittaa maata kahdeksan kuukautta vuodesta. Pakkasennatys on 71 astetta.

"Jos pakkasta on yli 50 astetta, lasten ei tarvitse tulla kouluun. Minun taytyy tulla silloinkin, Julia sanoo.

Kuusikymppisella Olgalla on kolme kultahammasta, nelja aikuista lasta ja kolme paivaa sitten taloon hankittu loytokoira. Pentu viela.

Ust-Nerassa olen majoittunut hanen luokseen.

"Miksei sinulla ole perhetta? Missa lapset? Kuka sinusta pitaa huolta kun vanhenet, Olga antaa kokeneemman ohjeita.

Elekielella. Sanakirjan avulla. Englantia han puhuu saman verran kuin mina venajaa.

Olgan asuttama talo on ruma niin kuin kaikki talot Ust-Nerassa. Mutta asunto on lammin, kotoisa, viihtyisa. Keittio ja kylpyhuone ovat lansimaiden tasoisia.

Olga valmistaa pelmeneja. Paistaa kananmunat johon annokseen han on lisannyt paksuja salamin viipaleita. Petaa lampiman petin vierashuoneen sohvalle.

Julian koulupaiva on ohi. Han tulee oppaakseni paikalliseen museoon, jossa on taytettyja elaimia, muun muassa karhu, valokuvia kaupungin historiasta siita lahtien kun GULAG-vangit sen rakensivat 1930-luvulla. Ja tietenkin osasto GULAG-esineita ja -tarinoita.

On vangin numero 1280 omistama lakki (joka on minun paahani aivan liian pieni), kuvia Stalinin hautajaisista joita kuvassa oleva nayttavat surevan.

Kolyman valtatien alueella kaikki kaupungit ja tiet on vankien tekemia. Ust-Neran teatterissa vangit nayttelivat, urheilukilpailuissa vangit kilpailivat.

Taalla ei muita silloin asunut. Vankeja ja vartijoita.

Ennen kuin taalta loydettiin timantteja. Ja samalla huomattiin, etta maapera on arvokas mineraaleista.

Nelikymppinen Sergei, Olgan poika on kaivosten pelastusmies. Han esittelee valokuvia kaivoksilta, punttisaleista, pelastuasemilta.

Ust-Neran lahistolla on viisitoista kaivosta. Onnettomuusherkkia.

"Tyoni on vaarallista," Sergei myontaa.

Seuraavassa kuvassa on karhu. Tapettu.

"Tama karhu tappoi poliisin", Sergei kirjoittaa venajaksi. Kaannoshjelma kertoo sen minulle englanniksi.

Karhuja taalla on paljon. Nyt juuri niita voi olla liikkella, nalkaisina ne hakevat ruokaa ennen kuin laskeutuvat talviunille.

- - -

Kolyman valtatie on pitka ja rankka kulkijalle. Erityisen rankka se oli rakentajille. Kun vangit tuotiin laivoilla Magadaniin, he siirtyivat lannemmas, monet tietoihin. Vangeista arvioidaan kahden miljoonan kuolleen ankarien olojen alueella.

Kolyman pikatien sanotaan olevan "road of bones", tie ihmisluista rakennettu.

Vangit muuallakin Siperian vankileireilla tiesivat pelata Kolymaa. Taalta ei yleensa palattu.

Siperia opettaa, sanotaan. Kolyma opettaa, Siperiassa sanotaan.

Pakeneminen oli mahdotonta. Talvella sen estivat hyytava pakkanen ja vuoret. Kesalla armottomat suot, hyttyset, pitka matka ja vuoret.

Magadania kutsuttiin sarreksi. Meri oli taalta ainoa reitti. Vankileirien saaristoa.

- - -

Kello on puoli yhdeksan aamuyolla. Istun pakettiauton etupenkilla.

Katson edessa olevaa kylttia: Nekunja-joki. Olen katsonut kylttia pian jo viisi tuntia.

Olemme edenneet 600 kilometria Jakutskista. Matkaa on tehty 12 tuntia.

Viisi tuntia sitten auto yritti nousta makea Verhojanskin vuorilla. Takapyorat pyorivat tyhjaa ja auto kaantyi liukuun alamakeen. Vieressa oli pimeaa, mutta aamulla tulisin huomaaman: rotkohan siina.

Uusi yritys, yhta huono lopputulos.

Kuski kuorsaa vieressani kuskin penkilla. Takana on viisi muuta torkkuja. Toivottavasti kuskilla on kikka kakkonen.

Jakutskista lahdon jalkeen pian paasimme Lena-joelle. Joki on iso, eika sen yli mene siltaa. Mutta lossihan sopivasti odotti aaltoilevan joen rannassa.

Kun paastiin liikkelle, ei mentykaan suoraan joen toiselle rannalle vaan puolitoista tuntia kohti ylajuoksua. Etelan suuntaan.

Toisen kerran ylitimme joen lautalla illan hamartyessa. Tyynta Aldan-jokea kuljimme perati kaksi tuntia.

Sateen pehmittama ranta aiheutti lastausongelmia. Lautturit yrittivat auttaa tyontamalla puita pyorien alle, tyontamalla autoja ja siirtamalla lautan paikka.

Aikaa kului.

Ja nyt automme matkustaja Vova jo viittoilee. Maki on kunnossa. Lahdemme viiden tunnin tauon jalkeen liikkeelle. Tiekarhu on kaynyt moyhentamassa maen, ja huonoillakin renkailla siita paasee ylos.

Maisemat ovat upeaa vuoristoa. vastasatanut lumi kaunistaa maiseman entisestaan.

Tien varrella on useita hautamuistomerkkeja, joissa on auton ratti kiveen kiinnitettyna. Nyt nakyy uusi variaatio. Muistolaatan edessa on lentokoneen siivet.

"Alaskasta tullut lentokone putosi tanne", kertoo kuljettaja.

Onnettomuss sattui sota-aikana, kun maahan tuli apua Yhdysvalloista. Natseja vastaan oltiin liittolaisia.

Kolyman valtatiella ei ole julkista liikennetta. Tiella ei ylipaansa ole paljon autoja. Valilla saattaa menna tuntikin ettei tule ensimmaistakaan autoa vastaan.

Liikkumaan paasee takseilla, jotka loytaa lehti-ilmoituksista. Toimiva systeemi.

Matka jakutskista Magadaniin kesti viisi vuorokautta, josta autossa istuin 50 tuntia. Nopeutta autolla yleensa oli 50-60 km tunnissa. Sen parempia teita ei ikiroudan paalle rakenneta.

Tie- ja siltatoita tehtiin monin paikoin. Tie on varsin hyva. Ainakin huomattavasti parempi kuin Magnus Londen matkan aikana 1995.