Lehdetkin, ainakin jotkut, vahan valia esittelevat asuntoja. Taaltakin pesee.

Otetaanpa esimerkkina Robert Gabriel Zimbabwesta. Tuttavallisesti vain etunimet riittavat.

Kun Robert Gabrielin asunnolle saapuu Hararen keskustan suunnasta, piha saikehtii ja valkehtii kukista, kaikenvarisista kukista jotka juuri ovat puhjenneet nuppuunsa. Puutarhasta riittaisi tilaa vaikkapa jokaiselle zimbabwelaiselle, sen verran piisaa laania.

Tai mistapa mina tietaisin. Todellisuudessa puutarhaa, tai jotakin maaplanttia, ymparoi kuusiaita ja kolmemetrinen betoniaita, jonka takaa nakee sen verran etta voi sanoa ettei siella ainakaan ole isoja puita.

Betoniaidan paalla on piikkilankaa kuin vankilassa. Sadan metrin valein aidasta nousee valvontakameroita tahystamaan ulkopuolista maailmaa. Kaiken vakuudeksi aidan vierella partioi tiukkailmeisia sotilaita.

Puutarhan loputtua vuoro on korkeiden puiden, joiden siimeksessa haamottavat rakennuksen seinat. Siinapa taitaa ystavamme Robert Gabriel asua.

Vanhoista kerroista viisastuneena pidan kameran tiukasti taskun pohjalla. Sisustusjuttu jai nyt tekematta.

- - -

Kauempana lannessa, lahella Bulawayon kaupunkia Matobossa on Cecil Rhodesin hauta. 1900-luvun alussa kuollut Rhodes valitsi hautapaikkansa itse. Matobon kukkula lienee ollut hanen suosikkipaikkansa eika vahiten hulppeiden maisemien myota.

Rhodes itse nimesi paikan sanoin World wiew.

Mika ettei. Nakyyhan taalta kauas, kumpuilevaa maalaismaisemaa, avointa maastoa.

Kavelemme haudalle opas Owenin johdolla. Kysyn vaivihkaa, mita mielta zimbabwelaiset ovat Cecil Rhodesista. Eikos tama hauta ole jonkinmoinen kolonialaismin ja valkoisen vallan symboli.

-Rhodes teki paljon hyvaa maallemme. Rakensi maahan toimivan infrastruktuurin.

-Taisi olla siis parempi tyyppi kuin Ian Smith, Rhodesian viimeinen johtaja, kysyn.

-Surely. And propably better than Mugabe, sanoo Owen ja hymyilee sanojensa vakuudeksi.

Korostettakoon etta presidentin tai hallituksen arvostelu on Zimbabwen lain mukaan rikos.

---

Hararessa on mielenkiintoinen museo: National Archives of Zimbabwe.

Huomaan, etta museo ei ole yleisoryntayksen kohteena. Ostettuani dollarin maksavan lipun kassan tytto pyytaa odottamaan. Paasen ylakertaan, kunhan saan mukaani oppaan.

Varttia myohemmin menemme suljettujen ovien taakse. Opas sytyttaa saliin valot, ja paasen heti lukemaan Englannin kuningattaren viestin juuri itsenaistyneelle Zimbabwelle.

Jatkan seuraamalla itsenaisyystaistelijoiden tarinoita, lehtileikkeita vuodelta 1980, jolloin silloinkin Mugaben nimi kirjoitettiin otsikoihin isolla pistekoolla.

Aineistoa olisi erityisen mielenkiintoista lukea. Entisen Salisburyn kasvua kaksimiljoonaiseksi kaupungiksi, tarinoita vanhoista Shona-kuninkaista, 1800-luvun lopun hirttajaisista...

Periaatteessa opas museovierailuilla on usein hyodyllinen. Talla kertaa on toisin.

Opas lienee maan turvallisuuspoliisin palkkalistalla. Han seisoo koko ajan kiinni kyljessani, puolittain aina edessa kun yritan lukea museon tarjontaa.

Ja han on koko ajan aanessa. Millaista on Suomessa? Mika on Suomessa valtauskonto? Milla tavalla siella on erilaista kuin taalla. En ole kiinnostunut politiikasta. Voisitko sina kuolla maasi puolesta? Kaikki me kuitenkin lopulta kuolemme viimeisella tuomiolle.

Nyt mies alkaa lukea aaneen juuri lukemaani kohtaa Shona-kuninkaasta. En ihmettelekaan miksi taalla on nain hiljaista.

---

Matobon maisemissa jatkamme Rhodesin haudalta kohti luonnonpuiston sita osaa, jossa ovat elaimet. Jossa on etenkin sarvikuonoja. Niin ainakin meille vakuutetaan.

Matobo on taynna erikoisia ja erikokoisia kivikasoja, toistensa paalla limittain tasapainoilevia kivia. Nayttaa kuin joku olisi maailman perustamisvaiheessa sirotellut tanne irtolohkareita ja alkanut lajitella niita kasoihin mutta tyo on jostain syysta jaanyt puolitiehen.

Lohkareiden juurella ja valeissa on elaimia. Kuten leopardeja, joita emme nae. Ne piileksivat kivenkoloissa ja luolissa, ja niita voi tavata aamu- tai iltahamaran aikaan metsastysretkillaan.

Itse asiassa luonnonpuistossa ei paljon nay elaimia. Kun vertaa aikaisempiin paikkoihin matkallani, Zimbabwessa on vihreampaa. Viime kuukaudet on taallakin ollut kuivaa, mutta sadekausi kesti Zimbabwessa pitempaan kuin naapurimaissa.

Niinpa elaimet loytavat helposti juotavaa eivatka saavu juuri niihin juomapaikkoihin joissa turistit odottelevat.

Nayttaa jo silta etta sarvikuonot jaavat nakematta. Viela juuri ennen puiston sulkemisaikaa kierramme ylimaaraisen lenkin.

Jokin vilahtaa auton edesta. Orava. Joukko paviaaneja leikkii ja tappelee keskenaan tien poskessa. Parinkymmenen metrin paassa kaksi impalaa on jahmettynyt liikkumattomiksi.

-Mitahan seuraavaksi, oppaamme Owen toteaa.

Eika mene kuin minuutti niin siina ne ovat. Isa, aiti ja lapsi. Sarvikuonoja.

Seisovat parinkymmenen metrin paassa. Uskaltaudumme nousemaan auton viereen, hakemaan viela hieman parempia kuvia. Nappaamaan paivan viimeiset valot kuviimme.

Nyt on villielainmaailman big 5 taydentynyt. Viime reissulla nain leijonan, norsun, vesipuhvelin ja leopardin (vilauksella).

---

Bulawayosta Harareen saavuin lansimaisella bussilla, takalaisittain luksusbussilla. Kuuden tunnin matka maksoi 25 dollaria.

Noustuamme bussiin kleopatraperuukkiin sonnustautunut bussiemanta kysyi etta kana- tai lihavaihtoehto? Syy selvisi nelja tuntia myohemmin kun pysahdyimme paikallisen loistohotellin pihamaalle.

Puiden varjoon vihrealle nurmikolle oli katettu poytia valkoisin poytaliinoin. Meille tarjoiltiin kahvia, ja voileivan sai valita sen mukaan kumman vaihtoehdon oli bussiemannalle ilmoittanut.

Bussi oli taynna, mutta tilaa istua oli roimasti. Tai sen verran kuin Suomessakin busseissa on tilaa.

Paikallisessa mustassa vaestossa tuntuu olevan varsin suuri keskiluokka, joiden ei tarvitse rahassa pihistella.

Harare on yllattavan vauraan ja viihtyisankin oloinen. Keskusta on amerikkalaisen suurkaupungin oloinen pilvenpiirtrajineen ja lasisine toimistorakennuksineen. Keskustassa on myos pari kavelykatua, joiden varrella on katusoittajia seka pikaruokaketjuja ja isompia kauppoja.

Kaupungin laitamilla on luksustaloja isoine, vihreine pihoineen. Nama talot lienevat paaosin yha valkoisten omistuksessa.

Harare on varsin vihrea kaupunki. Keskustassa on suosittu, suht miellyttava puisto, ja kaupungin kadut ovat puista vihreita. Nyt monen kadun puut kukkivat kirjavan violetteina ja vaaleanpunaisina. Kevat tekee tuloaan.

Toisaalta kaupunki on likainen. Keskustassa on korttelien keskella pikkukatuja, jotka lienevat enemmankin jatteita varten. Laitakaupungilla teiden varsilla on monin paikoin epavirallisia kaatopaikkoja. Toki kaupungin katuja myos kiertaa jateautoja, jotka korjaavat katujen varsille nostettuja roskapusseja, kuin Englannin malliin.