Kummallisin kulkuneuvo reissussani on ollut monkija.

Odottelin majapaikassani itaisen Kirgisian Karakolissa lahtoa Altyn Arashiin, 2800 metrissa vuorten keskella sijaitsevaan laaksoon. Vieressani haari Valentin, Karakolin majapaikan ja myos vuoriston Yak-hostelin omistaja. Han keraili tavaroita ja puheli kannykkaansa. Jeepilla lahdemme ylos, luulin.

Kunnes Valentin yhden puhelun jalkeen pyysi minua nousemaan monkijan kyytiin.

Valtatiella kylma kyyti vahan kadutti: mihin olenkaan suostunut. Pian kaannyimme kylaan ja edelleen pienemmalle tielle. Kuoppaiselle, latakkoiselle, kiviselle tielle. Nousu jyrkkeni, paikoin noustiin serpenttinimutkia. Valkoiset vuoret kasvoivat. Metsan aukot jyrkassa rinteessa todistivat vanhoja lumivyoryja.

Seuraavana aamuna paatin virkeana lahtea kapuamaan ylemmas. 4-5 tunnin matkan paassa pitaisi olla kaunis jarvi. Sinne paastakseen pitaisi ensin ylittaa 3850 metrissa oleva sola. Nappasin kuvan kartasta kameraani.

Loikittuani kolmannen kerran puron yli, talla kertaa hankalasti kivia pitkia, maisema alkoi jyrkentya. Aurinko lammitti kovasti ja sulatti etelaan kallistuvaa rinnetta.

Lunta alkoi kuitenkin olla maassa yha enemman. Eika koskaan astuessa tiennyt, onko lunta 5 senttia vai puoli metria. Pinnalta tasainen lumi katki kivenkoloja ja jyrkkia korkeuseroja.

Pahimmillaan tarvoin polvia myoten lumessa. Kun katsoin ylospain, rinne vaan jatkui. Huippu ei ollut kaukana mutta ei se paljon lahstynytkaan. Monin paikoin lumi petti jalkojen alla ja piti hakea tukea maasta. Lopulta paatin kaantya.

Seitseman tunnin vaelluksen jalkeen paasin takaisin laaksokylaan. Aurinko jatti toisen puolen laaksosta varjoon, ja alkoi pakastaa.

Markana ja viluisena oli juhlaa hivuttautua altaaseen. Altyn Arashan on kuuluisa kuumista lahteista, kevyesti madalta kananmunalta haisevista, rumin betonikopperoin katetuista. Vesi oli melkein polttavan kuumaa, mutta kun altaaseen pystyi upottautumaan, iho sopeutui. Yhta juhlaa oli kollotella.

Kelpasi palata mokille ja ihmetella maailmaa takkatulen roihussa. Kuunnellen tervaisten polkkyjen sarahtelya, elavaa tulta katsellen, parilla votkapaukulla lammitellen.

Reissuni talla kertaa on paattymassa. Ehka viela kotiin paastyani lisaan joitakin kuvia. Palaan taas naille sivuille, kun uusia matkoja on tiedossa, luultavasti ensi syksysta tai loppukesasta.

Mutta kaydaan viela ulkona, jossa pimeys on vallannut auringon. Pakkanen pureutuu poskiin ja viima pakottaa hartiat hytkymaan.

Mieli palaa kun katsoo taivaaseen. Tuhannet tahdet kurkkivat, luovat hamaraa valoa. Kun ylos tuijottaa vahan pitempaan, tahtia syttyy yhtenaan. Tuhansia tahtia. Tahdenlento vilahtaa silmakulmassa. Vuoret nokottavat tumman jyhkeina.

On aika palata sisaan, ujuttautua makuupussiin ja kahden peiton alle.

Nukahtaa vuoripuron solinaa kuunnellen.