Kumpi onkaan pelottavampaa, katsoa 30 metrin päässä rantahietikossa lepäävää krokotiilia vaiko huomata ettei se enää olekaan siellä?

Niinpä. Jalat tiukasti riippumatolle.

Croc Valleyn majapaikka South Luangwan luonnonpuistossa Sambiassa on mitä mainioin paikka. Hienointa siinä on ehkä, että voi vain levätä ja makoilla. Ja katsoa kun luonto tulee tykö.

Katsoa kahta raukeaa leijonaa joen vastarannalla aurinkoa ottamassa. Katsoa ja kuunnella joessa polskivia kymmenia hippoja. Laskea joen krokottiilit, nyt näkyy kahdeksan. Havahtua kun viisi norsua kavelee leirialueelle kokeilemaan kärsällään, onko teltan viereen unohtuneessa kassissa jotakin maukasta syötävää.

Onneksi viimeisin tapaus ei ollut minun teltastani, mutta vähän hirvitti katsoa, ehkä vähän liian läheltä.

Mutta luonto opettaa myös kohtaamaan pettymyksiä. Kuten hippojen suhteen.

Virtahepo vedessä, mulkosilmät kiiluen, painumassa hitaasti kohti veden pinta ja poistuen pian jokiveden tummaan huomaan. Ja pian taas nousten ylös karjunnan säestyksellä, Suu apposenaan auki.

Näky on huumaava, jotain seksikästä ja jotain vaaran viehätystä. Eksotiikkaa.

Mutta katsella hippoa löntystämässä iltahämärällä kuivalla maalla. Eläinhän lyllertää kuin vahvasti ylipainoinen sika, kuin muumimamma olisi lähtenyt iltakävelylle.

- - -

South Luangwan puisto on sentään muutakin kuin riippumatolla löhöilyä. Nimittäin safariajeluja.

Kaikki antiloopit ovat jähmettyneet tuijottamaan yhteen suuntaan, Jotakin jännää on tapahtumassa.

Kuljettajamme on heti tilanteen tasalla. Hän painaa kaasujalkaa ja ohjaa auton kuivan kuoppaiselle savimaalle. Metsän reunalla on jotakin.

Leijonia. Kolme leijonaa, uros ja kaksi naarasta. Tapasimme kolmikon lepäilemässä pari tuntia sitten. Nyt ei enää lepäillä.

Toinen naaraista kävelee verkkaan kohti pienen nympäreen päällä olevaa puskarivistöä. Rintakehä (leijonan) vapisee, Suupielet ovat korvissa mutta hymyn sijaan naama on irvistyksellä. Hampaista kiiltää auringon paiste.

Kaksi muuta leijonaa ovat vähän kauempana puskassa. Me olemme siinä välissä. Etualalla leijona, taustalla saaliit. Leijonat ovat valmiina lähtemään metsästämään.

Mutta mitä tekevät ystävämme antiloopit. Waterbuckit, kudut, impalat... Ne toljottavat, ovat jähmettyneinä. Mikä uteliaisuus tai vaaran viehätys ne pitää paikolillaan. Vai reagoiko leijona vasta saaliseläimen liikkeeseen?

Ensi yönä joku näistä ystävistä joutuu huomaamaan elämän raadollisuuden. Ja raadon hajut.

- - -

Yösafarilla savanni vilkkuu kiiluvia silmiä. Samat antilooppilaumat ovat liikkeellä, tuijottavat ohi kulkevaa. Impalat näkevät yöllä erinomaisesti. En tiedä näkevätkö auton apumiehen sokaisevan lampun kohdennuksen jälkeen.

Ajamme hiljalleen. Toiveena on löytää leopardin silmät. Valomies heiluttaa lamppuaan ympäriinsä ja ylös puihin. Epätoivoisena kuin kartalta kokonaan eksynyt yösuunnistaja.

Leopardia ei löydy, mutta muut yöeläimet ovat liikkeellä. Kaksi varomatonta hippoa on jäädä auton alle makkarappun alla, jossa ne ovat illastamassa.

- - -

Afrikkaa olen nähnyt vuoden aikana viiden kuukauden ajan. Mutta eihän tämä näytä valmiiksi tulevan. Matka joskus jatkuu. Ehkä Afrikkaan, ehkä Aasiaan, ehkä Etelä-Amerikkaan.

Seuraavaksi matka jatkuu Suomeen. Terveiset Lusakasta, kiva kun olette tänne asti jaksaneet pysyä matkassa.