Amigo!

Olen jo oppinut tunnistamaan itseni huudon kohteeksi. Ehka huuto on jopa ihan kohtelias.

Ilha de Mocambiquen - Mosambikin saaren - rannalla on vipinaa. Kalastusalus tyhjentaa lastiaan rantahietikossa. Laivan keulassa on porukkaa, myos rannalla riittaa huutajia. Moni on viela siina valissa rantavedessa kahlaten.

Koko ranta on yhta viidakkoa. Koysien viidakkoa. Veneita on kymmenia, kaikista johtaa koydet rantaan. Pitaa olla tarkkana ettei kompastu.

Tuoksujen ja hajujen kirjo on laaja. Suolaisen merituulen ja kalojen lisaksi paikassa haisee suoranaisesti paska. Ranta lienee monelle, niin lapsille kuin aikuisille, ainoa paikka tehda tarpeensa. Voimakas vuorovesi yleensa huuhtoo rannan tehokkaasti, mutta kavellessa saa olla tarkkana.

Taaempana rannalla palmut vihertavat, kookospahkinat odottavat yha lopullista kypsymistaan.

Aurinko alkaa punertaa lahestyessaan taivaanrantaa. Ihmiset ovat touhukkaina.

Heti rannan tuntumasta alkaa kyla. Tuossa seinan vierella miehet paikkaavat verkkojaan. Taaempaa nousee savua - ruoka on valmistumassa.

Kapeilla kujilla kaikilla ei ole kiire. Joukko joutilaita miehia heittaa noppaa. Kolme vanhempaa naista lohoaa kivetyksella. Nuorempi nainen nojaa kiviseinaan toisella puolen kujaa imettaen raukeana vauvaansa.

Kujat ovat kuin ihmisten koteja, eika silti tunnu kiusalliselta kavella taalla.

- Amigo! Foto!

Ilha de Mocambique on saari Pohjois-Mosambikissa. Saarelle johtaa 3 kilometria pitka silta mantereelta. Saari on 3,5 km pitka ja leveytta on enimmillaan puoli kilometria.

Vasco da Gama rantautui saarelle 1400-luvun lopussa, jolloin saari oli arabikauppiaiden hallussa. Portugalilaiset kuitenkin pian valtasivat saaren, ja tekivat siita siirtomaansa paakaupungin.

Erinomainen museo esittelee, miten Portugalin kuvernooriperhe eli taalla aina 1900-luvun alkuun asti. Silloin paakaupungiksi nousi etelan Maputo. Museo muistuttaa kovasti Lissabonin lahella Sintrassa sijaitsevaa vanhaa kuninkaan palatsia.

Saaressa on kaytannossa kaksi kaupunkia, jako keskelta kahtia on selva. Pohjoispuoli on portugalilaisten, etelapuoli paikallisten.

Pohjoisen rakennukset ovat komeita, samanlaisia kuin vanhat rakennukset Portugalissa. Moni talo tosin on raunioina. Paikka nayttaa samalta kuin Lamu Keniassa. Luultavasti Sansibar on samantyyppinen paikka Tansaniassa.

Saari on lahes taysin islamilainen. Ollaanhan viela swahili-kulttuurin alueella, sen etelaisimmassa karjessa. Paikka ja ihmiset ovat sekoitusta Lansi-Afrikan bantuista, intialaisista, arabeista ja eurooppalaisista.

Etelainen puoli sen sijaan on kuin afrikkalainen kyla. Erikoiseksi kylan tekee se, etta rakennukset ovat pari metria katuja alempana.

Portugalilaiset rakensivat saarta suojellakseen linnoituksen pohjoispaahan. Siihen tarvittava kiviaines kaivettiin maasta saaren toisesta paasta.

Sao Sebastianin linnoitus on opaskirjan mukaan vanhin sailynyt linnoitus Saharan etelapuolella. Linnan takana on pieni kirkko, Chapel Senhora de Baluarte. Kirkko rakennettiin 1500-luvun lopussa ja on vanhin eurooppalaisetn tekema rakennus etelaisella pallonpuoliskolla.

Saari on lahes autoton. Mopoja sen sijaan taalla on liikaa. Paljon lahemmaksi autenttista afrikkalaista kylaa en taida paasta.

Saarella asuu 18 000 ihmista. Liian paljon. Viemarointia ei pahemmin ole. Vetta ei ole tullut hanasta koko 4 paivan aikana, kun taalla olen ollut. Eilen sahkot olivat poikki koko paivan.

Taalla eletaan aikaisin. Ensimmainen heratys tulee aamuneljalta, kun viereinen moskeija aloittaa huudatuksen. Pian siihen yhtyvat seudun kukot seka majapaikan koira.

Ja pian jo aurinkokin nousee. Mosambikissa eletaan Etela-Afrikan aikaa, nyt ollaan tuntia Suomen aikaa jaljessa. Kun vilkaisee karttaa, huomaa etta saari on jopa Moskovaa idempana.

Valoisaa aikaa on aamuviidesta iltakuuteen. Sina aikana kapeilla kaduilla ehtii eksya monta kertaa.