Lannessa oleva Tanganjikajarvi uppoaa puoliksi usvaan. Taustalla Kongon vuoret nousevat tummina hahmoina. Niiden ylla valkeat pilvet keraavat isomman huomion.

Minkalainen saa mahtoi taalla olla 25. marraskuuta 1871? Tuolloin juuri talla paikalla tutkimusmatkailija Henry Norton Stanley sanoi kuuluisat sanansa: Tohtori Livingstone, otaksun?

Paikalla, Tanganjikaan laskevan joen tormalla on muistokivi, johon on raapustettu miesten nimet ja paivamaara. Miehet eivat toki itse kirjoittaneet Livingstone was here tai muuta vastaavaa.

Toisaalta tapasivatkohan herrat juuri taalla Burundissa? Myos Tansania on ominut tapaamispaikan.

Lahetyssaarnaaja, laakari Livingstone oli jo aiemmin kaynyt ensimmaisena eurooppalaisena Victorian putouksilla. Talla kertaa hanen tavoitteenaan oli loytaa Niilin etelaisimmat lahteet.

Kavi niin, etta Euroopassa tai Amerikassa tohtorista ei kuultu moneen vuoteen yhtaan mitaan. Niinpa New York Herald -sanomalehti palkkasi Mortonin etsimaan Livingstonea.

Morton palkkasi Zansibarilla 200 kantajaa ja lahti matkaan. Loydettyaan tohtorin Morton taisi saada skuupin lehteensa.

Myohemmin Morton "kunnostautui" Kongossa, jossa han johti tutkimusretkikuntaa Belgiaan kuninkaan Leopoldin palkkaamana. Livingstone puolestaan oli humaanimpi. Han kohteli afrikkalaisia kunnioittavammin kuin Morton.

Mahtoikohan Livingstone olla tyytyvainen, kun oykkari Morton saapui paikalle?

Burundin historia on samankaltainen kuin naapurimaallaan Ruandalla. Kummassakin maassa tutsi- ja hutuheimot ovat kamppailleet vallasta, usein verisestikin. Siina missa Ruanda on paassyt jaloilleen 15 vuoden takaisten kammottavien tapahtumien jalkeen Burundissa olot ovat koko ajan olleet rauhattomat.

Viimeisen vuoden ajan maassa on kuitenkin ollut rauha. Turisteja maa ei kuitenkaan keraa siina missa pohjoinen naapurinsa. Sodan aikana kaikki turistipalvelut ja infrastruktuuri ovat havinneet maasta. Burundissa esimerkiksi on periaatteessa omat luonnonpuistonsa, mutta ne ovat olleet vuosia suljettuina ja reissaajien ulottumattomissa.

Burundin paakaupunki Bujumbura sen sijaan vetaa naapurimaissa tyoskentelevia ulkomaalaisia viikonloppuisin. Ravintolat huudattavat musiikkia lapi yon, minka olen todennut kahtena edellisena yona. Kaupunki on varsin pieni, mutta taalla on helppo kuljeskella, ja lansimaiset ravintolat seka kahvilat ovat viehattavia.

Kongon jalkeen huomaa, etta tassa maassa asiat toimivat ja esimerkiksi tiet ovat mainiossa kunnossa.

Bujumburassa on myos Sisamaa-Afrikan komeimmat hiekkarannat.

Lohoasentoni sohvalla on mukava. Pehmeat tyynyt on aseteltu selan alle mukavasti.

Puisen ravintolarakennuksen terassille on rakennettu uima-allas ja sen vierella on aurinkotuoleja. Paikalla on muutama kymmenen ilmeisesti taalla tyoskentelevaa ja jokunen paikallinen. Veikkaan etta olen paikan ainoa todellinen turisti.

Ravintolan edessa hiekkaranta houkuttelee valkoisena. Tanganjikan, maailman toiseksi syvimman jarven selka nakyy rannan takaa aavana.

Silmia voi leputtaa joko Kongon puolen sinisilla vuorilla, jossa pilvet roikkuvat vuorten edessa. Tai voi katsella Burundin suuntaan usvapilvien sekaan hukkuvia vuoria.