Sokea kerjalaismies huitoo kepillaan linja-auton ulkoseinaa. Bussin ikkunasta valuu kuivuneita oksennusrantuja. Hotellihuoneen lattialle liiskautunutta purukumia kukaan ei ole siivonnut. Autereisten vuorten huiput hehkuvat auringonlaskussa leijonanharjoina.

Taidanpa lahtea vuorille.

- - -

Kotka ojentaa jalkojaan laskuasentoon ja yllattaen laskeutuu melkein viereisen teltan suulle. Lintua on hetki aika ihailla. Kotkan katse koukkunokan ylta on tuima, mutta jalkojen tassutus melkein kuin tanssahtelua.

Kotka kavelee hetken, ihmettelee maailmaa ihmisten tasolta ja lopulta paattaa ojentaa siipiaan ja ponnistaa ilmaan. Kaartaa alas viereiseen laaksoon.

Simienin vuorilla lintubongarilla on koko ajan kiire. Amatoorinkin silmalla voi ihastella raakuvien, isonenaisten korppien matalaa kaartelua.

Lounastauon aikana kaksi korppia istuu lahella puissa, molemmin puolin meita.

Etiopialaiset korpit muistuttavat pelottavan paljon Hitchcockin lintuja etenkin siina vaiheessa kun ne aloittavat vuorotahtisen kraakahtelun.

Heti vuorivaelluksen aluksi tormaamme valtavaan paviaanilaumaan. Erikokoisia ihmisen ilmeita ja eleita matkivia karvaisia ja karvattomia otuksia on laumassa useita satoja. Paviaanit paastavat kulkijat melkein vierelleen ennen kuin ne ottavat ripeat kaksi askelta sivulleen ja jatkavat kaverinsa turkin poyhimista tai muuta elehtimistaan.

Oppaan haukantarkka silma havaitsee rotkon takana rinteessa lauman ibexeja, vuorten asukkeja. Tuntia myohemmin matkan jatkuessa viereisen rinteen pusikossa seisoo antilooppi liikkumatta ja ihmettelee meita.

Taman vuoriston juttu on kuitenkin maisemat. Kanjonimaisen maiseman kauneus ja rujous. Korkeimmillaan kaymme 3920 metrissa Imet Gogolla, josta ei millaan malttaisi lahtea pois.

Alaviistossa joka suunnassa on laaksoja, joista osa jopa kaksi kilometria alempana. Viljelysrinteita ja yksittaisia pikkukylia on joka suunnassa.

Poikkeamme yhdessa kylassa. Meidat kutsutaan kotiin ja kaitetaan tietenkin kahvit.

Ensin emanta paahtaa kahvinpavut, jauhaa ne ja lopulta keittaa ne vedessa.

Paikallinen asunto on pyorea, kivirunkoinen, ruohokattoinen. Perheen makuuparvi on yhden nurkan ylla. Sen alla on sijat lehmille. Kanat juoksentelevat vapaasti ympari huonetta, jonka keskipiste on keittosyvennys.

Kahvi on etiopialaiseen tapaan maukasta.

Vuorella huomion valtaavat kuitenkin jylhat kraaterit ja satojen metrien pystysuorat seinamat. Kuin jattilainen olisi tiputellut valtaisia kalliolohkareita umpimahkaan.

Maisemassa on jotain samaa kuin Grand Canyonissa. Erona siihen on kuitenkin vihreys, joka valtaa nakymaa joka puolella.

En ole varma, olenko nahnyt muualla mitaa yhta kaunista. Ehka Pakistanin vuoret kilpailevat samassa sarjassa.

Simien on luonnonpuisto, jota paikalliset sanovat Afrikan katoksi. Taalla ollaan paaosin korkealla tasangolla, kun taas esimerkiksi Kenian ja Tansdanian vuoret ovat yksittaisia huippuja.

Teimme neljan paiva vaellusreissun. Mukanamme olivat pakolliset opas seka kalasnikovia kantava puistovartija, hymyileva ja avulias Abraham. Lisaksi matkassamme olivat kokki seka kaksi muulinhoitajaa.

Kokki ja muulit liikkuivat omia reittejaan. Iltaisin kokki Nega taikoi alkukeitot seka neljan ruokalajin paaruoat, jotka han aina taydellisesti kattoi pihalle pystytetylle poydalle, jossa oli valkoinen poytaliina. Ruokaa jakaessaan hanella oli aina paassaan valkoinen kokinhattu.

Parempia ruokia emme viela tassa maassa ole saaneet.

Apunaan kokilla oli muulimies, joka paivittain kavi sanomassa meille "my name is veijo". Enempaa englantia han ei osannut, mutta tippien varmistamiseksi piti tehda hommia.

Kolmas ilta vuorilla. Aurinko on painunut taivaanrannalla pilven taakse maalaten punaisen savyilla taivaanrannan. Sinimusta kottarainen viihtyy kakkyramannyn latvalla. Teltan oviaukolta voi katsella, kun kotiin palaavan karjan sihuetti maalautuu taivaanrannan eteen.

Sitten onkin jo pimea ja tahtien vuoro.