Tanaan piti pukea paalle paitsi pitkahihainen paita myos takki. Syksyinen saa tuli nopeasti. Toissapaivana Hotanista lahtiessani oli 27 astetta. Nyt Urumqissa ei ole kymmentakaan.

- Urumqissa on vain kaksi vuodenaikaa: kesaa kestaa kuusi kuukautta, jonka jalkeen alkaa kuusi kuukautta kestava talvi, tiivisti virkailija museossa.

- Talvi alkoi eilen, han kertoi.

Eilen taalla satoi rajusti. Tanaan vahan tihkutti hetken.

Urumqi pitaa maailman karkisijaa ainakin yhdessa tilastossa. Mistaan muusta kaupungista ei ole yhta pitka matka merelle.

Mikahan kunta on Suomen ykkonen. Lankeaako kunnia ehka Ilomantsin suuntaan vai onko Sodankylan seudulta pitempi matka lahimmalle merelle?

Urumqi on mahtipontinen, kiinalainen kaupunki, vaikka se onkin uiguuripohjaisen Xinjiangin paakaupunki. Kaupungissa on lahes kolme miljoonaa asukasta, joista enaa hyvin pieni osa on uiguureja.

Kaupungin keskustan kadut jaavat syvalle pilvenpiirtajien varjoon, ja uusia moderneja taloja rakennetaan koko ajan. Kaupunkia halkoo pylvaitten varaan muiden katujen ylle rakennettu levea tie Shanghain malliin.

Urumqissa on kuitenkin mainio Xinjiangin historiaa esitteleva museo. Museo onkin ainoa tapa tutustua esimerkiksi muinaisen suurkaupungin Loulanin menneisyyteen. Loulan kun on Kiinan ydinkoealuetta.

Loulanista onkin museon helmi, Loulanin kaunotar. Yli 2000 vuotta vanha neitokainen on muumioituneena sailynyt erinomaisesti. Esimerkiksi hanen hiuksensa ovat yha jaljella hyvakuntoisen oloisina.

Vitriinin sisalla on myos 2800-vuotias pariskunta, joka loydettiin 20 vuotta sitten. Miehella on jaljella jopa parta, ja naisen palmikot ulottuvat pitkalle puoliselkaan.

Taklamakanin autiomaan kuiva ilmasto on taydellinen sailomaan vainajat.

Nain tanaan todennakoisesti vahan tuoreemman vainajan. Kun kavelin museosta kohti keskustaa, kadun reunalla makasi oudossa asennossa vanha mies. Hanella oli ote kainalosauvasta, mutta jalat olivat oudosti vaantyneet.

Muutama paikallinen oli pysahtyneena hanen luokseen, mutta he jatkoivat matkaansa. Niinpa minakin vain vilkaisin miesta.

On perjantai-ilta. Taidan poiketa baariin, ensimmaista kertaa sitten Islamabadin. Urumqissa nimittain olen ensimmaista kertaa nahnyt baarin sitten Islamabadin.