Mies on aina ylpea, kun paasee esittelemaan itse rakentamaansa taloa. Onhan siita hyvana esimerkkina vaikkapa eras entinen suomalainen paaministeri.

Mies Chimanimanista esittelee taloaan vehreassa purolaaksossa banaanipuiden siimeksessa.

Hieno savitalo, ruohokatto. Pieni ulkorakennus, pihalla juoksentelee pari kanaa ja kananpoika perassa. Vieressa tyhja kanahakki odottaa kotkottajia yoksi kotiin.

- Iso talo sinulla, kehaisen.

Mies melkein punastuu. Osoittaa seuraavaksi pienempaa savimajaa.

- Vessa.

Hanella on kuusi lasta, joista nelja vanhinta ovat koulussa. Kaksi pieninta ovat innoissaan yllattavasta vieraasta.

Miehella on aikaa jutustella samalla kun rouva on kiireisena kuokkatyossa. Nain mennaan Afrikassa.

Jatkan matkaani. Lasken rinnepolkua tielle, joka kulkee metsan siimeksessa. Vastaan tulee mies traktorilla.

- Kiinalainen traktori, hyva traktori, mies esittelee punaista YTO-merkkista menopeliaan.

Perassa traktorissa on pienet karryt, jolla mies kuskaa metsasta puita.

Aivan Mosambikin rajalla itaisessa Zimbabwessa sijaitsevassa Chimanimanissa kasvaa havupuita, melkein kuin Suomessa. Muuten maisemat ovat kumpuilevat alppiniittyjen malliin. Tavoitteenani on kiiveta paatien vastapaata olevan vuoren huipulle.

Ensin pitaa tankata. Kylassa lienee kauppa?

Parikymppinen nainen syoksahtaa halaamaan minua pehmean lampimin ottein. Nainen on jo aamukymmenelta aloittanut baarikierroksen.

- Tarjoatko oluen, han anelee kauniisti hymyillen.

- Sisareni, esittelee vieressa oleva leukapartainen mies.

Hamaran baarin sisalla on poyta verkon peittaman aukon edessa. Aukon takana on baaristiski.

- Olisiko kylma kokis minulle, vastaan ja valtan pyynnot oluttarjoilusta.

Kylmaa juomaa ei ole, koska sahkot ovat olleet pitkaan poikki. Mutta sentaan haaleaa. Ilmenee uusi ongelma: tarjoamani 20 dollarin seteli on auttamatta liian iso, vaihtorahaa ei loydy.

Kauniin naisen humalainen veli tarjoutuu.

- Annapa minulle, kayn jossain rikkomassa.

Paatan poistua itse rahoineni kohti seuraavaa kauppaa. Veli tarjoutuu opastamaan minua. Sisko on haipynyt jonnekin.

Kauppa. Taalla varmaan on juomaa. Ja aika kylmaakin, mutta kaksikymppinen seteli tuottaa ongelmia.

Myyja lopulta palaa pienempien seteleiden kera.

-Limsa maksaa puoli dollaria. Mita muuta haluat. Dollaria pienempaa rahaa ei ole.

Otan toisen juoman. Leukapartainen anelee, eiko minulta liikenisi dollaria.

- Minulla ei ole rahaa. Anna dollaria, kiitti.

Poistun paikalta enka anna almuja. Alan kavuta vuoren rinnetta. Polku nousee jyrkasti matalien, omenapuuta muistuttavien puiden lomitse. Aurinko paistaa polttavasti vasempaan poskeen. Viela en havaitse, mutta myohemmin huomaan niskani palavan ikavasti vasemmalta puolelta.

Puolen tunnin aikana ketaan ei nay. Nyt mutkan takaa ilmestyy kaksi nuorta miesta yllaan paakalloliivit. Muistelen alhaalla jonkun varoitelleen, etta vuorilla on syyta olla varovainen. Rosvoja voi tulla vastaan.

Nama miehet ovat mita ystavallisimpia. Toinen kertoo haluavansa muuttaa Suomeen, kun kuulee mista olen.

- Mutta missa on Suomi? Pohjois-Afrikassako?

Lopulta uupuneena paasen ihailemaan maisemaa huipulta. Avaraa maastoa, korkeita huippuja, kauempana vuoret siintavat utuisina. Yhdella suunnalla nakyvat Chimanimanin vuoriston jylhat kalliohuiput.

- Chimanimani oli kymmenen vuotta sitten reppureissaajien paratiisi. Taalla oli satoja trekkaajia, kertoo Janet, jonka omistamassa Frog and Fern -majapaikassa asun.

Janet on viisikymppinen, valkoinen zimbabwelaisnainen.

- Minunkin piti muutta taalta pois 2003, kun ei enaa tullut turisteja.

Eika taalla vielakaan montaa turistia ole. Kavin ensin "Taivaassa". Heaven guest house tarjosi dormitorivuodetta 10 dollarilla. Huoneessa on kymmenen vuodetta viere vieretysten. Superloni paistaa kulahtaneiden lakanoiden alta. Seinat nayttavat homeisilta. Hamaran baarin liitutaulu esittelee lounasvaihtoehdot kuten on varmaan esitellyt jo vuosien ajan.

Yhtaan asiakasta ei nay. Yhdessa vuoteessa on yopymisen merkkeja.

Sen jalkeen loysin Janetin majapaikan. Han vuokraa mokkeja, 30 dollarilla paasen melkeinpa luksusmokkiin. Olohuoneessa on takka, pehmeita sohvia, miellyttava olonurkkaus. Makuuhuone on iso ja valoisa. Oma keittio kuuluu huoneeseen. Suihkun ylapuolella katolla on boileri, jonka vetta lammitetaan puu-uunilla.

Taalla ei ole yhtaan hassumpaa viettaa muutamaa paivaa. Iltaisin pimean tulle voi katsoa takassa palavia puita ja kuunnella tuulen ujellusta seka peltikatolle varisevia puiden oksia. Tai pihalla murisevia ja vartioivia kolmea koiraa.

Matkaopaskirja varoittaa, etta Zimbabwessa on riskialtista kayttaa julkisia kulkuneuvoja. Myos Janet pitaa minua rohkeana, kun kerron etta tulin tanne paikallisella puskataksilla.

Samaa pohdiskelin itse edellisena paivana tien poskessa, jossa ihmettelin maailmaa ja lueskelin Ake Edwardsonin viimeista Erik Winter -kirjaa.

Puoli tuntia sen jalkeen, kun olimme lahteneet Mutaresta, auton vasen takarengas suorastaan rajahti. Onnettomuushetkella autolla oli loivassa alamaessa vauhtia varmaan satasen verran.

Kaikki auton 26 matkustajaa pelastyivat ja pian huoahtivat, kun kuljettaja sai kuin saikin pidettya auton tiella.

Vararengasta ei tietenkaan ollut. Niinpa odottelimme tien poskessa puolitoista tuntia uutta rengasta.

Jos Suomessa ajettaisi vastaavanlaisella autolla, siihen mahtuisi kuljettaja mukaan lukien 14 ihmista neljalle penkkiriville. Afrikassa riville ahdetaan aina nelja henkea kolmen paikoille, ja silla logiikalla auto on aika lailla taynna kun siina on 19 henkea. Kuljettajan viereen sopii kaksi.

27 hengen autossa ei enaa paljon hengiteta eika liikuteta jasenia. Ollaan vaan ja odotetaan minne Afrikka kuljettaa.

Liikenne ja ajoneuvojen kunto on Zimbabwessa ongelma. Mutta muuten maassa on mainio tunnelma kulkea ympariinsa. Myohaan illalla en ole liikkunut yksin ulkona, mutta muuten liikkuessa tuntuu turvalliselta.

Zimbabwe ansaitsisi takaisin turistinsa.

Itsekin pohdin ennen matkaa, onko eettisesti oikein matkustaa maahan, jossa ihmisoikeuksia poljetaan ja maata hallitaa erittain kovin ottein.

Janetin suomalaissyntyinen ystavatar Chimanimanista hoitaa paaministeri Tsvangirain puolueen toimistoa. Tsvangirai on maan johtajan Robert Mugaben pahin vihollinen. Viime vaalien alla myos Janetin ystavatar oli vankilassa ja hanen koiransa surmattiin. Hanen sahkopostiliikennettaan seurataan, puhelinta luunnellaan...

Tiedan, etta osa minunkin maahan tuomista rahoista paatyy maan hallituksen kayttoon. Uskon silti, etta suuresta osasta hyotyy tavallinen kansa. Ja itsehan pystyy vaikuttamaan, missa esimerkiksi majoittuu. Kun ostaa tomaatit torimummolta, voi uskoo niiden myos jaavan hanelle.

Kun ostin Chimanimanin torilla banaaneita puolella dollarilla, mummo hymyili lampimasti, kun annoin hanen pitaa tippina toiset puoli dollaria.

- Nyt han on ikionnellinen, vakuutti viereisen tiskin torimummo.