Kesän vasenkätiset tennisharjoitukset ovat tuoneet tulosta. Nimittäin jopa autolla ajaminen vasenkätisessä liikenteessä oli yllättävän vaivatonta. Asiaan ehkä auttaa se, että Namibiassa liikenne on rauhaisaa.

Toisaalta Namibiassa ilman autoa ei kovin hyvin pärjää. Varmaankin kaikilla maan valkoisilla on oma auto, jolla voi kurvata sähköaidatun pihansa portista kadulle ja pysäköidä vartioidulle marketin parkkipaikalle. Windhoekissa ei ole kaupunkibusseja, eivätkä taksit yleensä löydä perille, jos ei matkustaja osaa tarkasti neuvoa.

Windhoekissa arki voi olla hyvin länsimaalaista, varsinkin mikäli on valkoihoinen. Toisaalta monet mustatkin ovat nousseet hierarkiassa, ja he myös haluavat osoittaa olevansa varakkaita. Näitä mustia ei ikinä näe talsimassa kaupungin katujen reunoilla saati istumassa busseissa tai takseissa.

Eilisiltana kävimme kuuntelemassa paikallista fuusiojazzia. Pumpussa soitti sekä mustia että valkoisia taitureita. Musta fonisti tosin puhalteli paljon kärsineemmän ja kuluneemman saksofonin takana. wayneshorterit soljuivat korvia kovasti miellyttäen.

Täällä myös ensimmäistä kertaa törmäsin ravintolassa tarjoilijan kysymykseen: vahvana vai laihana. Kuka nyt kahvinsa laihana joisi?

Afrikassa saattaa yllättyä yllättävilläkin tavoilla. Windhoekissa ehkä yllättävintä on ollut tavan takaa tavata suomalaisia. Kun viime reissullani tapasin kolme suomalaista, nyt olen nahnyt jo kymmenisen suomalaista, ja vieläpä nuoria, kauniita naisia.

Tapasin myös Albinan, hiv-positiivisen naisen Katuturan slummissa. Kirkon diakoniatyön kautta hän on löytänyt itselleen tehtävän hoitaa community villagea, eräänlaista kaikenikäisten toimintakerhoa Windhoekin köyhimmällä alueella.

Windhoekissa on virallisesti noin 200 000 asukasta, mutta kaupunki houkuttaa maaseudun vähäosaisia ympäri maata. Windhoekin todellinen asukasluku lienee 300 000 ja 350 000:n välissä. Peltihökkelikylät kasvavat koko ajan ja keräävät turhautuneita työnhakijoita ja maleksijoita. Työttömyys Katuturan alueella on 80 prosentin luokkaa.

Suomen ulkoministeriönkin tukemat slummin yhteisölliset toimintapisteet tarjoavat kaikkein köyhimmille tilaisuuden oppia taitoja, joilla ehkä voivat parantaa omaa elämäänsä. Alueella esimerkiksi opetetaan naisia leipomaan leipiä ja kakkuja. Lapsille on järjestetty päivähoitoa ja kouluopetusta sekä rakennettu leikkikenttiä.

Slummeissakin törmää yllättävän usein kouluihin. Namibiassa lähes kaikki käyvät koulua, ja myös vanhemmat ymmärtävät koulunkäynnin merkityksen. Toisaalta vanhemmat myös saattavat tuskastua nopeasti, kun heidän päiväkodissa esikoulua käyvä 3-vuotias lapsensa ei heti osaakaan lukea.

Näiden asioiden parissa Albina, kahden lapsen äiti puuhailee ja näyttää elämäänsä tyytyväiseltä. Albinasta ehkä lisää myöhemmin.