Astanassa kuljeskellessa leuka valilla loksahtaa.

Kaupunki taytti kesalla kymmenen vuotta. Tai onhan kaupungilla takanaan historiaa, mutta Astana-nimisena entinen Akmola ja entinen Tselinograd on tunnettu kymmenen vuotta. Sen ajan kaupunki on ollut Kazakstanin paakaupunki.

Presidentti Nursultan Nazarbajev halusi siirtaa paakaupungin Almatysta keskemmalle maata. Ja kun nakee, miten Astanaa on rakennettu, presidentti varmasti halusi kaupungin pois maanjaristysalueelta, jollainen Almaty on.

Leuka Astanassa nimenomaan loksahtaa, kun ihmettelee kaupungin uutta ilmetta.

Rahaa saastamatta presidentti on rakentanut kaupungista loistokasta. Kaupungin rakentamiseen kaytetaan valtion budjetista vuosittain kahdeksan prosenttia.

Samaan aikaan iso osa kazakstanilaisista elaa koyhyysrajan alapuolella. Asukkaat maan muissakin osissa tuntuvat kuitenkin olevan ylpeita uudesta uljaasta paakaupungistaan.

Maailman huippuarkkitehdit ovat paasseet suunnittelemaan ja rakentamaan tyhjalle arolle aiemman kaupungin viereen mita loistokkaimpaa uutta keskustaa.

He ovat tehneet sen tyylikkaasti. Rakennuksissa on yhdistetty islamilaista, venalaista ja lansimaalaista tyylia. Ennen kaikkea rakennuksissa on kaytetty mielikuvitusta.

Keskustaan on istutettu runsaasti puistikoita ja metsaakin. Hauskat ja tyylikkaatkin patsaat koristavat kaupunkia monin paikoin.

Alueen maamerkkina on Baiterek-torni, joka muistuttaa Jules Rimet -pokaalia, jalkapallon MM-kisojen voittopokaalia. 97-metrisen rakennelman kruununa on 22-metrinen lasinen pallo, joka vaihtaa variaan auringon mukaan.

Alueella on presidentin hulppea palatsi, hallitustilat ja maan tarkeimpien yritysten paakonttorit.

Keskustaan suunnitellaan jattimaista rakennelmaa, jonka sisaan rakennetaan oma kaupunginosansa. Siella ilmasto on aina subtrooppista, alueella sijaitsevat koulut, kaupat ja periaatteessa kaikki kansalaiselle tarpeelliset palvelut. Matkat alueen sisalla taitettaisiin gondoleilla Venetsian malliin. Sinne mahtuisi noin 30 000 asukasta.

Kaikki tama kaupungissa, jossa tammikuun keskilampotila on -14 astetta. Tanaan orastavasta talvesta sai jo hyvaa esimakua. Viilean ilman teki purevan kylmaksi ytimiin asti puhaltava armoton tuuli. Taalla tuulee melkein aina. Illan pimetessa lampomittarin viisari on laskemassa pakkasen puolelle.

Kymmenen vuotta sitten kaupungissa asui noin 200 000 ihmista. Nyt asukkaita on jo 700 000. Kukaan ei kuitenkaan tanne haluaisi ainakaan Almatysta muuttaa.

Tanaan keskustassa kierrellessa kadut olivat melkein tyhjia. Viikonloppuisin kaupungin vaki vahenee puoleen, kun ihmiset lahtevat taalta pois.

Keskustaan on rakennettu myos 60-metrinen pyramidi, jossa on muun muassa loistelias konserttisali. Kavin tutustumassa paikkaan. 40 minuutin valein alkoi opastettu kierros, ilman opasta ei rakennuksessa saanut liikkua. Kierrokselle ei ilmaantunut muita kuin mina.

Illalla sen sijaan yllatyin, miten kiinnostavaa voikaan olla katsoa balettia. Tshaikovskin joutsenet tanssivat kauniisti lammella.