Kas kun mieleeni tulikin Faina Melnik. Faina oli roteva, hartiat kuin ladonovet ja partakin taisi kasvaa. Faina Melnik voitti aina naisten kiekonheiton isoissa kisoissa, kun olin pikkupoika.

Istun jokiristeilijalla, jonka nimi on Melnik. Faina Melnik tummakulmaisena saattaa olla kotoisin jostain taalta Don-joen mutkalta. Kenties juuri Rostovista.

Rostovista on kotoisin myos Eremenkojen jalkapalloperhe. Kuin asiaa korostaakseen laitakaupungilla on isohko katu nimelta Ulitsa Eremenko.

Helle on paahtava, saatiedotuksen mukaan 31 astetta. Jokiristeilijan katos suojaa pahimmalta auringonpaisteelta ja pieni viima viilentaa kivasti naamaa. Voin vakuuttaa, etta tuopillinen Baltica-olutta maistuu taivaalliselta.

Vieressa vastaan lipuu hiljalleen iso proomu. Melnikin amyreissa soi slaavipoljentoinen iskelma, joka on paljon miellyttavampi kuin kaljaterassien turbofolk (musiikkityyli, jota taman seudun maat tuovat euroviisuihin).

Don-joessa hiljaa virraten on mukava katsella kaupunkia, joka kohoaa joen pohjoisrannan toyraille. Paaosin kaupunki muodostuu viime vuosisadan alkupuolella rakennetuista matalahkoista kerrostaloista. Osa on viehattavia, osa kolkkoja kuin kommunistinen hallinto. Ja yhta huonokuntoisia.

Joelta nakyma on erilainen. Talle alueelle on noussut hiljan isoja kerrostaloja, hyvinkin tyylikkaita. Paikoin talot ovat viela rakennustyomaina. Kaupungissa on myos moderneja, isoja kauppakeskuksia.

Jokirantaa koristavat nykytekniikan hotellit ja toisaalta pahimmat 1960-70-lukujen laatikkomalliset neuvostohotellit.

Takaviistossa jokirannalla nousevat nosturit kertovat, etta Azovinmerelta ei olla kaukana. Rostovissa on eri lailla merellista tunnelmaa kuin Donetskissa ja Harkovassa.

Muuten tunnelma Etela-Venajalla ja Ita-Ukrainassa on samankaltaista. Nuorten miesten testosteronitasot nakyvat liikennevaloista vinkuen kiihdyttavissa autoissa.

Naisten kengankorot ovat usein korkeampia kuin mita hameessa on pituutta. Naiset eivat totisesti muistuta Faina Melnikia.

Yksi ero kuitenkin on ilmeinen: Rostovin liikenteessa on perinteisia Ladoja paljon enemman kuin niita on Ukrainan kaduilla.

Valilla taalla tuntee olevansa kuin jalaton jalkapalloilija. Hyvin harva ymmartaa englantia, eika oma venajan taito viela ole kovastikaan nollasta kohentunut.

Hotellien vastaanotoissa tapaa nuoria, useimmiten naisia, jotka puhuvat erinomaista englantia. He ovat muutenkin avuliaita ja ystavallisia, ehkapa muukalaista saalien.

Neuvostoajan byrokratia kukoistaa sen sijaan yha rautatieasemilla.

Lahdin ostamaan lippua seuraavan paivan yojunaan. Valitsin umpimahkaan yhden kymmenesta lippujonosta.

Noin puoli tuntia jonotettuani paasin vihdoin jonon karkeen. Kun innoissani olin jo lausumassa straastuitse, virkailija nousikin tuoliltaan ja kaveli pois. Takahuoneeseen asti naki, kun han avasi kannykkansa ja siirtyi taukotupaan.

Puoli tuntia myohemmin han palasi, ja paasin ostamaan lippua Volgogradiin. Toinen luokka, alapeti.

Virkailija napytteli hetken konettaan ennen kuin pyorahti tuolillaan hitaasti ja otti kateensa kirjan. Aikansa selailtuaan han palasi taas koneelleen ja kaantyi puoleeni.

"Njieetu", han sanoi. Huomenna uudelleen klo 13.20.

Ja hymyili peraan.