Hirsitalon viereista isoa saarnipuuta (tai ehka se on jokin muu lehtipuu...) katsoessa tulee vaistamatta mieleen: katselikohan Dostojevski tata samaa puuta ja samalla tavalla kellastuvia syksyn lehtia?

Semiplatinskin keskustassa on talo, jossa Fjodor Dostojevski asui kaksi vuotta lapsensa ja vaimonsa Marian kanssa. Tassa kazakstanilaiskaupungissa Dostojevski oli karkotettuna viisi vuotta.

Talon yhteyteen on rakennettu museo, jonka vieressa hytistessa voi hyvin uskoa, etta myos kirjailija on taalla hytissyt. Syyskuun lopun yona pakkasta oli jo varsin kireasti.

Museossa harmittaa, kun missaan ei lue sanaakaan englantia. Esilla on kuvia kaikista neljasta Dostojevskin kaupungista: lapsuuden Moskovasta, Omskin viidesta vankilavuodesta, Semipalatinskin viidesta karkotusvuodesta, jolloin han tyoskenteli muun muassa sotilaana. Ja kuvia on tietenkin kirjailijan varsinaiselta luomiskaudelta Pietarista, jonne han sai muuttaa 1860.

Esilla on myos kirjailijan tekstiluonnoksia ja piirroksia seka tietenkin hanen kirjojaan, monella kielella. Suomenkielista kirjaa ei nay.

Museossa on myos kuvia esimerkiksi valtion virkamiehesta, joa sai uuden tulemisensa Raskolnikovin kiusaajana kirjassa Rikos ja rangaistus.

Koti on sailytetty ilmeisen autenttisena.

Semipalatinsk tunnetaan kuitenkin viela paremmin Neuvostoliiton ydinkoealueesta Polygonista. Rajaytysalue sijaitsee noin 160 kilometria lanteen Semipalatinskista.

Alueella tehtiin vuosina 1949-1990 kaikkiaan 752 ydinkoetta, joista 28 ilmassa, 78 maan pinnalla ja loput maan uumenissa.

Neuvostoliiton atomipommiohjelmaa johti Igor Kurshatov. Hanen mukaansa on nimetty kaupunki, joka sijaitsee lahella rajaytysalueita ja josta toiminta johdettiin.

Kurshatovissa olisi erinomainen museo ydinkokeista, mutta se on suljettu, eika sinne paase ilman viranomaisten lupaa. Vahan yritin kysella mahdollisuutta paasta sinne, mutta luvan hankkiminen olisi vaatinut liikaa byrokratiaa ja liian monta paivaa.

Semipalatinskissa on museo, jossa on osastonsa ydinkokeista. Valokuvat nayttavat, miten pilvi nousee taivaalle ja maahan jaa iso kuoppa.

Kaupunkiin on rakennettu erinomainen muistomerkki ydinkokeista. Marmosripintainen, 30-metrinen torni on nimeltaan "Kuolemaa voimakkaampi". Patsaan alareunassa aiti suojelee lastaan. 20 metria ylempana kaiken ylle laskeutuu sienimainen pilvi. Koskettava paikka.

Varsinaiset ydinkokeet tehtiin vajaan 20 000 neliokilometrin alueella. Viela viime aikoina radioaktiivisia paastoja on mitattu 300 000 neliokilometrin alueella, jossa edelleen asuu kaksi miljoonaa ihmista. Varmaan niita tahankin kaupunkiin asti sateilee, mutta niin lievasti, ettei riskia pitaisi olla.

Koealueella on esimerkiksi rajahdyksen maahan tekema kraateri, joka nyt on jarvena. Siella sateilymaarat ovat yha 200-kertaisia.

Rajaytykset tuntuivat Semiplatinskissa asti maan tarinana, jota ilmeni usein etenkin sunnuntaiaamuisin.

Ensimmaisissa testeissa kokonaisia koululuokkia tuotiin seuraamaan rajaytyksia, jolloin tiedemiehet saattoivat mitata rajaytysten vaikutuksia ihmiseen. Myohemmin alueen lahelle ajettiin tieten tahtoen junia, jotka oli lastattu kuin Nooan arkki: junissa oli paitsi ihmisia myos hevosia, lampaita, hyonteisia, koria, matelijoita...

Suuret syopaluvut esimerkiksi selitettiin jonkin erikoisteen aiheuttamiksi.

Vasta 1980-luvun puolivalissa maailmalle alkoi paljastua, milla tavalla ydinkokeita oli tehty.

Tiedot ydinrajaytyksista perustuvat Christopher Robbinsin kirjaan In Search of Kazaksthan.

Nevada-Semipalatinsk -liikkenna tunnetut laajat joukkoprotestit 1980-luvun lopussa lopettivat kokeet.